Tukholman valtionarkisto ja RFSL:n kokoelmat
Vuonna 1948 Tanskassa perustettiin Pohjoismaiden ensimmäinen homojärjestö Forbundet af 1948. Se laajensi toimintansa vuonna 1950 Ruotsiin, johon perustettiin sen alajärjestö.
Vuonna 1948 Tanskassa perustettiin Pohjoismaiden ensimmäinen homojärjestö Forbundet af 1948. Se laajensi toimintansa vuonna 1950 Ruotsiin, johon perustettiin sen alajärjestö.
Nostan puuvillahansoilla laatikosta vaaleansininiset keinokuituiset Triumphin urheilurintaliivit, asetan ne kuvauspöydälle, kuvaan ja mittaan ne sekä tarkastan vauriokohdat. Hieman myöhemmin ompelen niihin valkoisen kanttinauhan, johon olen kirjoittanut esinenumeron ja sitten pakkaan… Lue lisää »Työväenmuseo Werstas: Museoesine kantaa mukanaan viestejä
Työväenmuseo Werstaalla on valtakunnallinen vastuu suomalaisen sateenkaarihistorian tallentamisesta. Werstaalla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen LHBT-kokoelmaa on alettu kartuttaa vuodesta 2002 lähtien. Kokoelma on siis vielä pieni, esineitä on noin 1500, valokuvia noin 3000 sekä kirjoja ja pienpainatteita yhteensä noin 500 nimikettä.
Sateenkaarihistoriakuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2018 lähtien marraskuussa. Kuukauden aikana museot, arkistot ja kirjastot nostavat esiin kokoelmistaan lesbojen, homojen bi- ja transihmisten historiaan liittyviä esineitä, valokuvia ja muita aineistoja, tarjoavat… Lue lisää »Sateenkaarihistorian ystävät ry aloittaa toimintansa
Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta puhuttaessa on 2000-luvulla alettu käyttää yhä moninaisempia termejä. Tämä kuvastaa osaltaan käynnissä olevaa muutosta, jossa aiemmat mustavalkoiset käsitykset sukupuolista ja seksuaalisuuksista ovat saaneet uusia sävyjä. Transsukupuolisuuden… Lue lisää »Mitä on sateenkaarihistoria?
Vuonna 1909 perustettu Työväen Arkisto on maamme vanhin kansanliikearkisto. Se on keskittynyt tallentamaan työväenperinteen, sosiaalihistorian ja ihmisoikeustyön piiriin kuuluvaa aineistoa. Vuonna 2002 alkanut yhteistyö Setan kanssa toi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tallentamisen osaksi Työväen Arkiston kokoelmapolitiikkaa.
Kuva: Setan vapautuspäivien mielenosoitus vuonna 1980. Setan valokuvakokoelma, Työväen Arkisto. Valtakunnallisen ihmisoikeusjärjestö Seta ry:n valokuvakokoelma Työväen Arkistolla tarjoaa visuaalisen katsauksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta tehtyyn työhön, arkeen ja juhlaan, ihmisiin… Lue lisää »Valokuvien kertomaa sateenkaarihistoriaa Työväen Arkistolla
Sateenkaarihistorian ystävien verkkosivujen ensimmäisessä kansikuvassa on valokuva, joka on otettu vapautuspäivien marssilta vuonna 1981. Vapautuspäivät oli vuonna 1974 perustetun Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n järjestämä vuotuinen tapahtuma, jolla haettiin näkyvyyttä yhdistyksen ja… Lue lisää »”Alas rottapsykiatria” – vapautuspäivät 1981
Jos haluaisit löytää menneisyyden sateenkaarevan elämän jälkiä, mistä etsisit? Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tutkimus tulkitsee usein pieniä, häviäviä ja epäsuoria jälkiä, koska muita välttämättä sateenkaarevasta elämästä ei ole jätetty tai jäänyt jäljelle.