Etusivu / Verkkolehden kaikki tekstit / Sateenkaarihistorian ystävät ry aloittaa toimintansa

Sateenkaarihistorian ystävät ry aloittaa toimintansa

Sateenkaarihistoriakuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2018 lähtien marraskuussa. Kuukauden aikana museot, arkistot ja kirjastot nostavat esiin kokoelmistaan lesbojen, homojen bi- ja transihmisten historiaan liittyviä esineitä, valokuvia ja muita aineistoja, tarjoavat queer-opastuksia ja järjestävät erilaisia tilaisuuksia. Uusi Sateenkaarihistorian ystävät -yhdistys ottaa vetovastuun Sateenkaarihistoriakuukauden tapahtumien tiedottamisesta, vuonna 2020 yhteistyössä Työväenmuseo Werstaan kanssa.

”Sateenkaarihistoria ansaitsee oman toimijansa, jolla on tiivis suhde paitsi sateenkaariyhteisöön niin myös historiantutkimukseen ja muistiorganisaatioihin. Olen iloinen, että Sateenkaarihistoriakuukauttaa voidaan viettää jatkossa asialle omistautuneen ja asiantuntevan yhdistyksen johdolla”, toteaa toimintaa tähän asti yhdessä ihmisoikeusjärjestö Setan kanssa koordinoineen Kulttuuria kaikille -palvelun kirjoitusvapaalla oleva toiminnanjohtaja Rita Paqvalén. 

Kulttuuria kaikille vastaanotti yhdessä Setan kanssa Suomen Queertutkimuksen Seuran vuoden 2019 pervoteko-palkinnon Sateenkaarihistoriakuukauden lanseeraamisesta ja koordinoinnista. Perustettu seura tulee jatkamaan yhteistyötä Sateenkaarihistoriakuukauden vakiintuneiden yhteistyökumppanien kanssa. 

”Nyt avautuvan Sateenkaarihistoria-verkkopalvelumme kautta voimme välittää kootusti tietoa paitsi Sateenkaarihistoriakuukauden aktiviteeteista, myös muusta sateenkaarihistoriasta pitkin vuotta”, iloitsee yhdistyksen puheenjohtaja, dosentti Tuula Juvonen. Vuonna 2021 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus poistui rikoslaista, ja uusi yhdistys suunnittelee tapahtumia merkkivuoden huomioimiseksi. Yhdistyksen tavoitteena on myös lisätä tietoa Sateenkaarihistoriakuukauden viettämisestä kouluissa. 

Yhdistyksen yhteistyökumppani Työväenmuseo Werstas järjesti vuonna 2005 ensimmäisenä suomalaisena museona sateenkaarihistoriaa esittelevän näyttelyn. Se on sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden tallentamisen valtakunnallinen vastuumuseo. 
Yhdistykseen ovat tervetulleita liittymään sekä yksityishenkilöt että muut toimijatahot, jotka ovat kiinnostuneet sateenkaarihistorian edistämisestä. Lisätietoja yhdistyksestä ja siihen liittymisestä löytyy yhdistyksen kotisivuilta, osoitteesta www.sateenkaarihistoria.fi.

Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.

Lisätietoa verkkolehdestä

Ohjeet kirjoittajille

ISSN 2737-3908