Reidar Särestöniemi – mitä yleisölle voi kertoa taiteilijan identiteetistä?

Näkymä Reidar Särestöniemi -näyttelystä. Eri värisiä ekspressiivisiä maalauksia ripustettuna valkoisille seinille.

Kuva: Jussi Koivunen. Interiööri Reidar Särestöniemi -näyttelystä.

Teksti: Elisa Wistuba Lorca, museolehtori-tiedottaja, Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Reidar Särestöniemi (1925–1981) tunnetaan “värien alkemistina”. Loisteliaan hehkuvat luontokuvaukset, lappilaisen maiseman tulkinnat, mielikuvituksekkaat eläinhahmot ja rohkean kokeileva materiaalien, värien ja tekniikoiden käyttö – kaikki nämä ovat Särestöniemen taiteelle tyypillisiä piirteitä, joiden takia hän aikanaan erottui omintakeisuudellaan.

Suuri yleisö halusi Reidarin, joka sopi heille. Mediaa kiinnosti boheemi Lapin taiteilijapersoona, joka menestyi myös maailmalla. Julkisuuskuva antoi mahdollisuuden olla näkyvillä, mutta myös kahlitsi. 1970-luvulla valtion ylintä johtoa myöten tehtiin selväksi, kuinka paljon Reidar Särestönimeä arvostettiin – olihan hän kotimaan lisäksi saanut mainetta myös maailmalla.

Homoseksuaalina Reidar Särestöniemi kuului kuitenkin sukupolveen, joka joutui piilottamaan olennaisen osan identiteetistään, kuten Kimmo Pyykkö -taidemuseon Reidar Särestöniemen näyttelyssä asintuntijana toimiva TaT, kuvataiteilija Jyrki Siukonen huomauttaa. Siksi Reidar tapasi kuvata itseään muun muassa erilaisten roolien, kuten todellisuutta ja fantasiaa sekoittavien ihmis- ja eläinhahmojen kautta.

“Minäkuvan karnevalisoiminen oli yksi keino väistää heteronormatiivista roolia ja viestittää omaa erilaisuuttaan. Reidarin kohdalla valtavirta tulkitsi sen pohjoisen eksotiikaksi ja taiteilijan eksentrisyydeksi. Vaikka Reidar maalasi useissa 1970-luvun teoksissaan eroottisia aiheita, otettiin homous puheeksi vasta taiteilijan kuoleman jälkeen, laajemmin vasta 1990-luvulla”, sanoo Siukonen, joka myös laati näyttelyn ääniopasteiden tekstit. 

Näyttelyä suunnitellessa koettiin, että Särestöniemen seksuaalisen identiteetin esiin tuominen on luontevaa ja olennaista. Vaikka näyttelyn teoksiin ei lukeudu Särestöniemen 1970-luvun homoeroottisia kuva-aiheita, haluttiin Reidarin identiteetti tuoda luonnollisena asiana esiin muiden teemojen joukossa. Syleily (1950-luku) on maalaus Reidarin opiskeluajoilta 1950-luvulta. Siinä kahden olennon välinen läheisyys välittyy käsinkosketeltavasti katsojalle – vaikka ajan hengessä ja lain uhalla oli hahmojen sukupuolta kuvattava kyllin heteronormatiivisesti. Kuva-aiheena syleily oli myöhemminkin Reidarin tyypillisin eroottinen kuva-aihe.

Siukonen tuo esiin, kuinka Reidar Särestöniemen seksuaalisuus ilmenee teoksissa samantapaisena aistillisuutena kuin luontosuhde, eikä hän tuottanut samanlaista suorasukaisesti seksualisoitua kuvastoa tai katseen kohteita kuin esimerkiksi Tom of Finland. Kaipuu ja rakkaus, jota Reidar kuvasi, ilmenivät esimerkiksi kahden karhun, hylkeen tai parrakkaan ihmishahmon muodossa, yhtä luonnollisena osana teosten teemoja kuin muutkin Reidarille tärkeät aiheet kuten kotiseutu ja luonnonsuojelu.

Taitelijan esittelyssä on luontevaa ja tärkeää tuoda esiin hänen identiteettinsä nekin puolet, joista aiemmin on haluttu vaieta. Yleisöltä on tullut kiitosta siitä, että seksuaaliseen identiteettiin liittyvä teema on kerrottu luontevana osana Reidarin tarinaa – ei korostaen, muttei myöskään vaieten.

Kirjoituksessa on haastateltu näyttelyn asiantuntijana toimivaa TaT, kuvataiteilija Jyrki Siukosta.