Faktasta fiktioon: menneisyyden kuvittelemista

Osa Vierge Moderne -kirjan kannesta, jossa on 20-luvun tapaan tyylitelty punaiseen mekkoon pukeutunut henkilö ylittämässä katua mustan auton edessä.

Historiallisen fiktion kirjoittaminen vaatii faktojen ja kuvitteellisen maailman saumatonta yhdistämistä. Koska fakta ja fiktio toimivat myös toistensa vastakohtina, on aiheen läpikotainen tunteminen kaiken perusta. Esikoisromaanini Vierge Moderne (Arktinen Banaani, 2021) syntyi huolellisen taustatutkimuksen pohjalta.

Romaanin työstämisen aloitin paikallishistoriasta, tutustuin Diakonissalaitoksen historiaan, Kallion kadonneisiin puutalokortteleihin ja seksityöhön viime vuosisadan Helsingissä. Etsin vihjeitä queerista 1930-luvun alun kulttuurista: teatteriesityksistä, elokuvista, musiikista, kirjallisuudesta. Joitakin aikakauden esityksiä saattoi katsella queer-linssein, kuten esimerkiksi elokuvaa Aatamin asussa ja vähän Eevankin (1931), jossa mies pukeutuu naisten vaatteisiin seikkailun tuoksinnassa. Toisaalta näytelmässä Kahlehdittu (Kansan Näyttämö, 1931) käsiteltiin avoimesti sapphista halua, tosin epätoivon ja kärsimyksen kautta. Queer-klassikot Virginia Woolfin Orlando ja Radcliffe Hallin The well of loneliness olivat ilmestyneet Briteissä vuonna 1928. Ehkä jokunen painos oli eksynyt Suomeenkin.

Ehkä joku onnistui ymmärtämään jotain syvällisempää vaikkapa naisten välisestä ”ystävyydestä” tai kuulemaan jonkun runoilijan homoseksuaalisuudesta, mutta vähäistä queer-representaatio oli. Jonkin verran käsiteltiin lehdistössä samansukupuolista haureutta, joka kriminalisoitiin vuonna 1894. Ennen Sateenkaarisanakirjan tarjoamaa apua tein vielä itsekseni hakuja Kansalliskirjaston digiaineistoista sieltä paljoakaan löytämättä. Kaiken kaikkiaan muodostin sellaisen kuvan, ettei 1930-luvun alun queereilla ollut juurikaan esikuvia julkisuudessa, joten niitä täytyi ruveta etsimään muualta.

Se, miten vaikea sadan vuoden takaista kotimaista queer-historiaa oli löytää, tuli loppujen lopuksi yllätyksenä. Ensimmäinen lähteeni oli Sandra Hagmanin Seitsemän kummaa veljestä, joka osoittautui tärkeäksi lukemistoksi suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta. Sen avulla sain käsityksen siitä, miten Suomessa suhtauduttiin mediassa, lääketieteessä ja rikosoikeudellisesti samansukupuoliseen haureuteen. Naisten välisistä rakkaussuhteista ei löytynyt juurikaan tietoja, mutta Tuula Juvosen Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia toimi minulla inspiraation lähteenä, vaikka se käsitteleekin 1950-1960-lukujen elämää. Sateenkaari-Suomi- teoksen ansiosta tutustuin moneen suomalaiseen queer-ihmiseen, joiden avulla sain vihjeitä siitä, millaista heidän elämänsä oli ollut sata vuotta sitten.

Etsin vinkkejä myös sieltä, missä niitä ei ollut selvästi näkyvillä. Kuvittelin queernaisten mahdollisuuksia itselliseen elämään 1930-luvulla ja mietin keinoja, joilla välttää avioliitto. Yksi vaihtoehto saattoi olla elämä diakonissasisarena, jonka romaanini päähenkilö Kerstin valitsee avioliiton sijaan. Kuvittelin tapaamispaikkoja, salaisia kokoontumisia, salonkeja, illanviettoja. Ajattelin seksityön tarjoavan vapauksia, joita muualla yhteiskunnassa ei sallittu, joten seksityö ja seksityöläiset ovat keskeisessä osassa romaaniani. Kuvittelin kulissiavioliittoja lesbojen ja homojen kesken – maailmalla ilmiö on paremmin tunnettu nimellä Lavender marriages. Jos sellainen oli mahdollista muualla, miksei myös Suomessa. Pohdin myös yhteiskuntaluokkien merkitystä, ja sitä mikä oli mahdollista köyhälle queer-naiselle, mikä varakkaalle. Yritin löytää kohtaamispakkoja eri taustoista tuleville queereille, risteyskohtia, joissa he olisivat saattaneet tavata. Lopulta mielessäni alkoi piirtyä Diakonissalaitoksen, Kumpulan veneeristen tautien sairaalan, Unioninkatu 45:ssä sijaitsevan bordellin ja Meilahden huvila-alueen välinen yhteys.

Ajankuvan huolellinen rakentaminen auttoi kuvittelemaan tuon ajan mahdollisuuksia tapaamisille ja kohtaamisille. Kirjailija luo puitteet, joissa mitä tahansa voi tapahtua, mutta jos ajankuva ei ole autenttinen, tarinatkaan eivät tunnu uskottavilta. Hajanaisista tiedoista alkoi koostua suurempi kuva queereista, jotka etsivät identiteettiään ja samaistumispintaa aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli sekä kriminalisoitu että medikalisoitu. Tyhjät kohdat täyttyivät arvelulla ja kuvittelulla, eivätkä ihmiset ole toisaalta sadassa vuodessa muuttuneet, vaikka olosuhteet ovatkin. Kun taustatutkimuksen oli tehnyt niin hyvin kuin mahdollista, oli helppo kirjoittaa romaanin henkilöt tarinan sisään. Heidän ystävyytensä, rakkautensa, ilonsa ja surunsa ovat kuitenkin tuttuja myös meidän aikamme queereille, vaikka elämmekin avoimempaa ja turvallisempaa aikakautta.

Heidi Airaksinen

Kirjoittaja on queer-historiasta kiinnostunut kirjailija ja steinerkoulun opettaja. Hänen esikoisteoksensa Vierge Moderne julkaistiin 2021.

Lähteitä:

Airaksinen, Heidi (2021): Vierge Moderne, Arktinen Banaani.

Hagman, Sandra (2016): Seitsemän kummaa veljestä. Kertomuksia suomalaisen
homoseksuaalisuuden historiasta
, Gaudeamus.

Hurskainen, Eeva (1992) : Sisar Linan tyttäret, Kirjapaja.

Häkkinen, Antti (1995) : Rahasta – vaan ei rakkaudesta: prostituutio Helsingissä 1867-1939, Otava.

Juvonen, Tuula (2002) : Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, Vastapaino.

Mustola, Kati (toim.) (2007) : Sateenkaari-Suomi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa, Like.

www.helsinkikuvia.fi

Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.

Lisätiedot, ohjeet tekstien tarjoamiseen sekä yleiset kirjoittajaohjeet löydät täältä.

ISSN 2737-3908