1990-luvun lesbotutkimusta kokoava teos julkaistu uudelleen avoimena verkossa

Tiedote (Julkaisuvapaa 25.1.2022)

Teostiedot:
Hekanaho, Pia Livia; Mustola, Kati; Lassila, Anna & Suhonen, Marja. 2022. Uusin silmin: Lesbinen katse kulttuuriin. Helda Open Books. Alkuperäinen teos ilmestynyt 1996, julkaisijana Yliopistopaino.

Kansi: Suvi Sillanpää. Valokuvat: Auli Kaartinen.

Helda Open Books -palvelussa on julkaistu uudelleen avoimena e-kirjana sateenkaarihistoriallisesti merkittävä teos, vuonna 1996 ilmestynyt Uusin silmin: lesbinen katse kulttuuriin. Teoksen ovat toimittaneet Pia Livia Hekanaho, Kati Mustola, Anna Lassila ja Marja Suhonen.

Uusin silmin oli ilmestyessään ensimmäinen suomenkielinen artikkelikokoelma lesbotutkimuksen alueelta. Sitä oli tarkoitus käyttää oppikirjana ja käsikirjana myös seuraavan vuosituhannen puolella, mutta jo vuonna 2000 tätä kirjaklassikkoa löytyi enää kirjastoista ja antikvariaateista.

Digitaalinen uudelleenjulkaisu tuo suomalaisen lesbotutkimuksen perusteoksen jälleen kaikkien saataville, niin tutkijoille kuin lesbokulttuurin historiasta kiinnostuneelle laajalle yleisöllekin. 

Digitaalista uudelleenjulkaisua koordinoi Sateenkaarihistorian ystävät ry. Vuonna 2020 perustettu yhdistys edistää sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden sekä sateenkaarihistoria tutkimusta, tallentamista ja esittämistä.

Helda Open Books on Helsingin yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa sijaitseva avoimien teosten virtuaalikokoelma, jossa nostetaan esille laadukas valikoima Helsingin yliopiston tutkijoiden ja opettajien avoimia monografioita ja kokoomateoksia.

Uusin silmin: lesbinen katse kulttuuriin on ladattavissa vapaasti täällä:
https://doi.org/10.31885/9789515150523

Lisätiedot:

Kaura Raudaskoski
Sihteeri & hankekoordinaattori
Sateenkaarihistorian ystävät ry
sihteeri@sateenkaarihistoria.fi

Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.

Lisätietoa verkkolehdestä

Ohjeet kirjoittajille

ISSN 2737-3908