Kahteen vähemmistöön kuuluminen tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa vallitsevaa “normaaliuden painetta” on kaksin verroin raskaampi kantaa. Vaikka vammaisten osallisuus ja oma toimijuus ovat vahvistuneet viime vuosikymmenten aikana, esimerkiksi lapsiperheellisellä vammaisellla sateenkaarivanhemmalla on melkoinen taakka tullakseen hyväksytyksi kaikissa rooleissaan.
Millaista oli elää transfeminiininä henkilönä lama-ajan Suomessa, jossa rintaimplattien ja peruukkien saatavuus oli vaikeaa? Entä miltä tuntui kohdata ensimmäistä kertaa kaltaisiaan transihmisiä vertaistuki-illassa tai löytää omaa identiteettiä koskevaa tietoa AltaVista-hakukoneella? Jean Lukkarinen on käsitellyt näitä tilallisia tunteita ja kokemuksia kulttuurihistorian pro gradu -tutkielmassaan, jossa hän pureutui kotimaisen transfeminiinien yhteisön ja Dreamwear Club ry:n historiaan vuosina 1990–2011.
As the international history of trans activism originating from Finland has barely been researched, Dreamwear Club has usually been examined only from the national perspective. In their research, Jean Lukkarinen has proven that Dreamwear Club had international connections, and the association sought to cooperate with foreign groups to develop the Finnish transgender field.
Ystäväni Gunin kanssa perustamamme Suomen ensimmäinen itsenäinen sateenkaarikustantamo aloitti toimintansa 1991. Nimesimme sen Meikänainen Oy:ksi lesboyhteisössä käytetyn meikäläiset-nimityksen mukaan. Tekeminen alkoi innostuksesta ryhtyä julkaisemaan kirjoja, jollaisia oli suomeksi niukasti saatavilla.
Helda Open Books -palvelussa on julkaistu uudelleen avoimena e-kirjana sateenkaarihistoriallisesti merkittävä teos, vuonna 1996 ilmestynyt Uusin silmin: lesbinen katse kulttuuriin. Teoksen ovat toimittaneet Pia Livia Hekanaho, Kati Mustola, Anna Lassila ja Marja Suhonen.
