Etusivu / 1960-luku

1960-luku

Keskusteluseura Psyke ry:n ensimmäiset vuodet

Joulukuussa 1968 Helsingissä perustettiin Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, Keskusteluseura Psyke ry. Psyke ei nimestään huolimatta ollut pelkkä keskustelukerho, vaan kriminalisoidulle vähemmistölle oikeuksia vaatinut yhdistys, joka toimi vähemmistön sisäisenä keskustelufoorumina ja pyrki toiminnallaan muuttamaan yhteiskuntaa. Psyken perustaminen oli lähtölaukaus suomalaiselle hlbt-liikkeelle, mutta sateenkaarihistoriankirjoituksessa yhdistys ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota.

Vaikuttavaa kirjoittamista! Kirjallisen queer-vaikuttamisen matka mielipidepalstoilta instastooreihin

Queer- ja transihmisten oikeuksia ajavasta sateenkaariaktivismista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein helposti näkyvään ja kuuluvaan aktivismiin. Vähemmälle huomiolle jää yhteiskunnallisesti hiljaisempi ja näkyvyydeltään vaatimattomampi aktivismi: kirjoittaminen. Artikkelissa Alasuutari ja Iisakka tarkastelevat kirjoittamiseen perustuvan aktivismin jatkumoa