Sateenkaarihistorian ystävät myönsi kymmenelle ruohonjuuritason toimijalle apurahoja sateenkaarihistoriaan liittyvän toiminnan edistämiseksi ja verkostojen rakentamiseksi. Päätöksissä painotettiin merkitystä sateenkaarihistorialle, paikallisuutta, konkreettista toteuttamiskelpoisuutta, yhteisöllisyyttä ja vaikuttavuuden laajuutta, ajankohtaisuutta ja katoavaisuutta.
Sateenkaarihistorian ystävät avasi 5.10.2023 apurahahaun ruohonjuuritason toimijoille, jotka halusivat järjestää sateenkaarihistoriaan liittyvää toimintaa. Apurahoilla yhdistys halusi tukea varsinkin vähemmälle huomiolle jäänyttä paikallista sateenkaarihistoriaa esille nostavaa toimintaa.
Yksittäisen apurahan suuruudeksi määriteltiin 500 euroa. Apuraha oli mahdollista myöntää kymmenelle eri hakijalle, ja sitä saattoi hakea yhdistys, yhteisö, työryhmä tai yksityishenkilö. Raha voitiin myöntää tieteelliseen, taiteelliseen tai yhteisölliseen toimintaan, mutta ei kaupalliseen tarkoitukseen. Haussa rohkaistiin myös punnitsemaan toiminnan eettisyyttä ja hyviä, tasavertaisuutta ja turvallisuutta edistäviä käytäntöjä.
Etukäteen rohkenimme toivoa, että saisimme hakuun täydet kymmenen hakemusta, joille rahat voitaisiin myöntää. Lopputulos ylitti odotuksemme: kahden ja puolen viikon hakuajan puitteissa vastaanotimme 27 korkeatasoista hakemusta, joissa kooltaan, fokukseltaan ja toimialaltaan hyvin moninaiset yksityishenkilöt ja erikokoiset yhdistykset sekä moninaiset ryhmittymät ja yhteisötoimijat esittelivät kiinnostavia ja tärkeitä hankeideoita. Apurahaa haettiin esimerkiksi muistelutilaisuuksiin, taiteelliseen työhön ja työn esittämiseen, vähemmistöjen sisäisten vähemmistöjen omiin tapahtumiin ja kokoontumisiin, keskustelu- ja tiedonlevittämistilaisuuksiin sekä erilaisten yhteisöjen toiminnan ja aktivismin historian tallentamiseen.
SHY:n hallitus, joka käsitteli hakemukset kokouksessaan lokakuussa 2023, joutui toden teolla pohtimaan perusteluja avustuspäätöksille. Keskeisiksi perusteiksi nousivat hankkeiden selkeä merkitys sateenkaarihistorialle, paikallisuus, konkreettinen toteuttamiskelpoisuus, yhteisöllisyys ja vaikuttavuuden laajuus, ajankohtaisuus ja katoavaisuus. Päätöksissä puntaroitiin myös apurahamme merkitystä hankkeen onnistuneelle toteuttamiselle ja priorisoitiin sellaisia hakijoita, joille pienestä avustuksestamme olisi ratkaiseva hyöty. Tällaisia hakemuksia joukossa olikin useita.
Jotkut hakemuksista liittyivät historiaan lähinnä välillisesti ja toivoivat tukea esimerkiksi queer-teemaiseen taiteelliseen työskentelyyn, vertaistuellisiin työpajoihin tai kulttuuritapahtumiin. Vaikka näistä kaikkia ei katsottu yhdistyksemme toimialaan kuuluviksi, todettiin ne kuitenkin arvokkaiksi ja kannatettaviksi hankkeiksi.
On huomionarvoista, että vain viidensadan euron suuruinen rahoitus voi mahdollistaa merkittäviä toimintoja ja tapahtumia, jotka hyödyttävät laajempaa yhteisöä ja suomalaisen sateenkaarihistorian ja queerkulttuurin kenttää. Etenkin vapaaehtoistyötä tekeville ja pienille yhdistystoimijoille pienikin tuki on tärkeä.
Toivommekin, että suuremmat ja vakavaraisemmat organisaatiot näkisivät tässä mahdollisuuden tuoda myös omaan toimintaansa lisää moninaisuutta ja meidän kaikkien yhteistä sateenkaarihistoriaa, ja pohtisivat omia mahdollisuuksiaan tarjota tukea ja resursseja pienille paikallisille toimijoille. Näiden asiantuntijoiden, aktivistien ja taiteilijoiden tieto, näkemys ja sisältöideat ovat kullanarvoisia. Miten organisaatiot – museot, kirjastot, arkistot, kunnat, järjestöt – voisivat yhdistää voimiaan heidän kanssaan ja yhdessä kerätä, tuottaa, tallentaa ja esitellä katoavaista ja piiloon jäävää tietoa sateenkaarihistoriasta?
Sateenkaarihistorian ystävien apurahat myönnettiin seuraaville tahoille:
Feministinen sarjakuvatoiminta: Queerin zinekokoelman luetteloiminen ja saattaminen kiinnostuneiden käyttöön
Marja Valkama: 90-luvulla toimineen hlbtq-ravintola Nice Placen muistelutilaisuus
ONCE WE WERE ISLANDS (Chris Gylee & Aslan) with Nadja Leham and Helmi Räisänen: Queerhistoria-aiheiset yhteisölliset kokoontumiset Outokumpuun
Pinkkimusta Helsinki -kollektiivi: Kollektiivin toiminnan muistelu ja dokumentointi
Queerfeministinen kinky-yhteisö: Yhteisön toimintaa dokumentoiva julkaisu ja työpaja
Regnbågsallians Svenskfinland rf: Yhdistyksen 20-vuotisjuhlavuosi, historiikkiin liittyvät haastattelut perustajajäsenten kanssa
Stella Massa: Queer-ihmisille suunnatun karjalaisen kulttuurin illan järjestäminen
Trans Library Helsinki: Hankkeen julkistustapahtuma
Transpolitiikka-aktivistiryhmä: Trans-kohtaamisten ilta / zinetyöpaja
Wanda Holopainen: Helsingin ballroom-tapahtumien dokumentointi
Lisätiedot:
Sateenkaarihistorian ystävät ry

Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.
ISSN 2737-3908