Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Vuodet, jotka toistavat päivänsä – Years that repeat their days

3.6.2022 klo 14:002.10.2022 klo 16:00

Free

Vuonna 2022 tulee kuluneeksi 30 vuotta Taidekoti Kirpilän perustamisesta. Kolmekymmenvuotisen taipaleen kunniaksi Kirpilässä järjestetään juhlanäyttely nimeltä Vuodet, jotka toistavat päivänsä – Years that repeat their days. Näyttely avautui perjantaina 3.6.2022 ja on avoinna yleisölle sunnuntaihin 2.10.2022 saakka.

Nykytaiteeseen keskittyvän näyttelyn on kuratoinut Mariliis Rebane. Näyttely esittelee uusia teoksia Freja Bäckmanilta, Shia Conlonilta, August Joensalolta, Minjee Hwang Kimiltä, Iona Roisinilta, Emmi Vennalta ja Bogna Luiza Wiśniewskalta.

Näyttelyn paikkasidonnaiset teokset – joista osa naamioituu arkipäiväisiksi esineiksi – asettuvat eri tekniikoin läheiseen vuoropuheluun museon kodinomaisen tilan kanssa. Taidekoti Kirpilän ympäristö muodostuu näin perustaksi ajan lineaarisuuden kyseenalaistamiselle. Näyttely haastaa tiukat rajat menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Yhtä lailla kyseenalaiseksi asettuu elämänkaaren suoraviivainen kehitys riippuvaisesta lapsuudesta itsenäiseen aikuisuuteen, jonka olennainen osa on lisääntyminen.

Lähtökohtana on ajatus queer-ajasta. Näyttelyn nautintoon keskittyvät teokset viittaavat olemassaolon tahtiin, joka näyttäytyy pikemminkin vahvana sykkeenä kuin kellon tasaisena tikityksenä.

Juhani Kirpilä hankki teoksia, joiden keskellä tahtoi elää. Hänen kokoelmassaan on erityisen paljon muoto- ja ihmiskuvia. Näissä näkyy ihmisyyden koko kirjo. Taidekodissa vuoropuhelu menneen ja nykyisen välillä on käsinkosketeltavaa, ja tätä juhlanäyttely korostaa entisestään”, sanoo vt. museonjohtaja Olli Vallinheimo.

Taidekoti Kirpilässä esillä olevien teosten lisäksi näyttelyyn sisältyy August Joensalon juhlanäyttelyä varten tekemä videoteos, joka julkaistaan myöhemmin verkossa. Osa näyttelyä ovat myös Freja Bäckmanin vinyylilevyn kuuntelutapahtumat ja Emmi Vennan koreografioimat esitykset.

Taidekoti Kirpilä on avoinna yleisölle keskiviikkoisin kello 14–18 ja sunnuntaisin kello 12–16 sekä tilausryhmille sopimuksen mukaan.

Lämpimästi tervetuloa!

Taiteilijoiden ja kuraattorin kuva: Riitta Supperi

Syrjinnästä vapaa taidemuseo

Taidekoti Kirpilä haluaa olla syrjinnästä ja häirinnästä vapaa alue. Taidekoti on avoin kaikille, ja toivomme kaikkien kävijöiden osallistuvan turvallisen ja miellyttävän museovierailun luomiseen.

Emme hyväksy rasismia, syrjintää tai seksismiä missään muodoissaan. Otathan siis huomioon muut tilan käyttäjät käytöksessäsi ja puheessasi. Tehdään Taidekodista yhdessä viihtyisä paikka!

Jos otat valokuvia, joissa on mukana muita ihmisiä, varmista, että se sopii kaikille kuvissa näkyville.

Otathan yhteyttä henkilökuntaan ongelmatilanteissa, pyrimme auttamaan parhaamme mukaan.

Taidekoti Kirpilän esteettömyys ja saavutettavuus

Taidekoti Kirpilä ei ole esteetön tila. Sijaitsemme kerrostalon ylimmässä, kuudennessa kerroksessa. Taidekoti on entinen asunto, jonka pinta-ala on 350 neliötä. Näyttelytiloja on kahdeksassa huoneessa.

Saapuminen museoon

Lähin esteetön autopaikka, johon voi pysäköidä liikkumisesteisen pysäköintitunnuksella sijaitsee osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 17.

Talon ulko-ovella on viisi porrasta, joiden molemmilla puolilla on käsijohde (eli kaide). Aukioloaikoinamme keskiviikkoisin klo 14–18 ja sunnuntaisin klo 12–16 porraskäytävään pääsee pyörätuolilla vartijan avustamana porttikäytävän ja pihaoven kautta. Reitillä on viisi ovea, ja kapein oviaukko on 87,5 cm. Neljässä oviaukossa on kynnys, jotka ovat korkeudeltaan 2–3,5 cm. Voit soittaa meille etukäteen (050 351 4337) ja kertoa saapumisajankohtasi, niin vartija on valmiudessa. Jos tarvitset tätä vaihtoehtoista sisäänkäyntiä tilatun opastuskäynnin yhteydessä aukioloaikojen ulkopuolella, kerrothan tarpeesta opastusvarausta tehdessäsi.

Vuonna 1934 valmistuneen rakennuksen hissi on alkuperäinen veräjähissi, jonka oviaukon leveys on 65,5 cm. Hississä on kaikilla seinillä tangot. Hissin mitat ovat: korkeus 225 cm, leveys 90 cm (tangot ovat 1 m:n korkeudella, ja niiden välillä leveys on 73 cm) ja syvyys 127 cm (etäisyys hissikorin takaseinän tangosta veräjäoveen on 118 cm). Hissin ylin painike on 143 cm:n korkeudella. Painikkeita ei ole kohonumeroitu.

Liikkuminen museossa

Taidekodin ulko-oven aukon leveys on 83 cm, ja sen kynnys on 4,5 cm korkea.

Eteisessä pitää riisua kengät tai pukea suojatossut niiden päälle. Eteisessä on tätä varten tuoleja. Paikalla Taidekodissa on henkilökuntaa, joka voi auttaa vaatesäilytyksen kanssa, ja maksupääte voidaan tuoda asiakkaan luo. Sisäänpääsy on maksuton, mutta myynnissä on kirjoja ja postikortteja.

Kaikissa huoneissa on tuoleja (nojatuoleja ja sohvia, joiden korkeus on 40–50 cm), joilla voi istua.

Taidekodin lattioilla on itämaisia mattoja, joiden alla on liukuesteet. Oviaukoissa mahtuu liikkumaan pyörätuolilla. Oviaukkojen kynnykset ovat korkeintaan 2 cm korkeita. Pienin oviaukon leveys on 67,5 cm.

Teoslistat löytyvät huoneista, eli yksittäisten teosten luona seinillä ei ole tekstejä. Tarvittaessa toimistosta voi pyytää teoslistat isotekstisinä.

WC-tilat

Tiloissamme on kolme sukupuolineutraalia yleisö-WC:tä, joiden oviaukkojen kynnykset ovat 9 cm:n, 4 cm:n ja 3,5 cm:n korkeudella. Esteetöntä WC-tilaa ei ole. Ovien vetimet ovat 1 m:n korkeudella. Matalimman kynnyksen WC:n oviaukon leveys on 57,5 cm, ja huone on kapeimmillaan 52 cm patterin ja lavuaarin välissä. Tilavimmassa WC:ssä on myös korkein kynnys (9 cm). Sen oviaukon leveys on 67,5 cm, ja huone on kapeimmillaan 82,5 cm WC-istuimen ja patterin välissä.

Opaskoirat

Avustavat koirat ovat tervetulleita.

Videomateriaalia

Taidekodin YouTube-kanavalla voi tutustua esittelyvideoihin ja konserttitallenteisiin. Esittelyvideot ovat tekstitettyjä, mutta tallenteet eivät.

Tiedot

Alkaa:
3.6.2022 klo 14:00
Loppuu:
2.10.2022 klo 16:00
Hinta:
Free
Kotisivu:
https://taidekotikirpila.fi/tapahtuma/30-vuotisjuhlanayttely-vuodet-jotka-toistavat-paivansa/?instance_id=212

Tapahtumapaikka

Taidekoti Kirpilä
Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs
Helsinki, 00260 Suomi
+ Google Map
Puhelin
050 351 4337
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Järjestäjä

Taidekoti Kirpilä
Puhelin
050 351 4337
Sähköposti
pia.hyttinen@skr.fi
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto