- This event has passed.
Martti rakkaani -pienoisnäyttely
30.5.2022 klo 11:00–12.6.2022 klo 18:00
FreeMartti rakkaani -pienoisnäyttely kertoo miesparin 1950-luvulla alkaneesta rakkaustarinasta. Martti ja Uolevi tapasivat vuonna 1956 Helsingissä ravintola Royalissa, joka oli homomiesten suosima kohtauspaikka. Martti työskenteli merillä, eivätkä he voineet tavata toisiaan usein. Suhde oli myös pidettävä salassa, koska homoseksuaalisuus oli tuolloin voimassa olleen rikoslain mukaan rangaistavaa. Miehet pitivät yhteyttä toisiinsa 2000-luvulle asti Uolevin kuolemaan saakka.
Martin ja Uolevin suhteesta on säilynyt kuusikymmentä Uolevin kirjoittamaa rakkauskirjettä vuosilta 1956–1961. Pienoisnäyttelyssä on esillä otteita kirjeistä sekä nähtävillä ja kuunneltavissa yksi kokonainen kirje kesältä 1958 Uolevi kirjoittaa siinä kaipuustaan sekä haaveistaan yhteisestä kodista.
Homoseksuaalisuus poistettiin Suomen rikoslaista eli dekriminalisoitiin puoli vuosisataa sitten vuonna 1971. Lakiin kirjattiin kuitenkin edelleen niinsanottu kehotuskieltopykälä, minkä mukaan homoseksuaalisiin tekoihin kehottaminen oli rikollista. Lisäksi suojaikäraja asetettiin 18 vuoteen, kun se heteroseksuaalisissa suhteissa oli tuolloin 16 vuotta. Homoseksuaalisuus säilyi tautiluokituksessa vuoteen 1981 asti.
Martti rakkaani -näyttelyn aineisto on Työväenmuseo Werstaan omasta sateenkaarikokoelmasta. Werstas on sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden tallentamisen valtakunnallinen vastuumuseo Suomessa ja sateenkaarihistoriaa on tallennettu Werstaalla 2000-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen sateenkaarihistoriaa käsittelevä näyttely Vaarin paketti ja sateenkaarinappi oli esillä vuonna 2005.
Näyttely on avoinna ti-su klo 11-18. Näyttely on esillä 12.6. asti eli Manse Pride -viikolla avoinna viimeistä viikkoa!
Paikka: Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, näyttelykerroksen aula (Näin löydät perille)
Esteettömyys: Tila on esteetön, lisätietoja täältä