Nostan puuvillahansoilla laatikosta vaaleansininiset keinokuituiset Triumphin urheilurintaliivit, asetan ne kuvauspöydälle, kuvaan ja mittaan ne sekä tarkastan vauriokohdat. Hieman myöhemmin ompelen niihin valkoisen kanttinauhan, johon olen kirjoittanut esinenumeron ja sitten pakkaan rintsikat silkkipapereihin ja esinelaatikkoon. Laatikon kuljetan tekstiilien säilytykseen tarkoitettuun esinevarastoon.
Kun menen koneelle syöttämään tiedot esineestä, otan esiin lahjoittajan kertomat tiedot. Urheilun sijaan lahjoittaja kertookin tarinan rintojen litistyksestä ajalta, jolloin hän ei vielä ollut tietoinen oikeista bindereistä, topeista, jotka on suunniteltu tekemään rintakehä litteän näköiseksi. Kädessäni pitämät liivit kuljettavatkin meitä huiman matkan yksityisestä vaatekappaleesta ruumiillisuuteen, identiteettiin ja yhteiskuntamme tapaan tuottaa ja tarkastella sukupuolia. Ne kertovat kasvutarinaa arjessa selviämisestä ja itsensä löytämisestä.
Mustat reisitaskuhousut, pituus 98cm, leveys 61cm, puuvillaa. Arkisilta näyttävien housujen avulla pääsemme kurkistamaan Ouluun vuosituhannen vaihteessa ”..kun tulin tietoiseksi normista poikkeavasta identiteetistäni, olin siis autuaan pihalla homo/lesbo-skenestä, kuten pukeutumiskoodista. Uskaltauduin ensimmäisiin Setan bileisiin Oulussa keväällä 2001. Kun astuin tilausravintola Hilikun ovesta sisään, huomasin olevani ainoa nainen, jolla oli hame. Punainen minimekkoni ja pitkät hiukseni erottivat minut muusta joukosta selvästi. Seuraaviin bileisiin osasin jo varustautua mustiin reisitaskuhousuihin ja toppiin pukeutuneena ja sulauduin joukkoon paremmin. Reisitaskuihin tuli pakattua kaikki, mitä muulloin kannoin olkalaukussa, sillä käsilaukkukaan ei kuulunut tuolloin naisista pitävän naisen varustukseen.”
Lahjoittajan kertomus tuo esiin vaatteiden käyttöä ryhmästä erottautumisen ja toiseen kuulumisen välineenä. Museossa säilyvät housut ja niihin liittyvä tarina jää avaimeksemme tuohon ilmiöön. Tällaisia parhaat museoesineet ovat; ne tarjoavat tietoa yhteiskunnastamme päästämällä meidät kokemaan ja elämään hetken ainutkertaista muistoa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat tuottaneet vaatteilla omanlaistaan vastakulttuuria tekemällä vaatteita itse, muokkaamalla tarjolla olevia sekä rikkomalla perinteisiä rajoja siitä, kenelle mikäkin vaatekappale kuuluu. Tuottamalla uusia merkityksiä Bandana-huiveille, nahkasaappaille, lippalakeille ja monille muille vaatteille ja asusteille sateenkaari-ihmiset ovat raivanneet itseään ulos siitä marginaalista, joihin heitä on aiemmin työnnetty.
Karnevaalit, Pridet ja juhlat ovat usein vaatineet räväkämpiä asuja. Leikillisyys, rohkeus ja vahvat värit vaatteissa kertovat yhteisön voimasta, ilosta ja elämänhalusta. Vaikka nämä vaatekappaleet eivät aina ole museossa helpoimmin säilytettäviä asuja ja joskus luetteloija tuntee jopa pientä epätoivoa hauraiden, keinokuitua sisältävien ja eri materiaalista yhdisteltyjen kokonaisuuksien johdosta, korvaa tarina usein kaiken nähdyn vaivan. Kun tarinan tueksi on tarjolla koko asu ja vielä valokuvia sen käytöstä, on museotyöntekijä tyytyväinen. Taas on pieni mutta merkittävä pala sateenkaarihistoriaa tallessa.
Työväenmuseo Werstas,
kokoelmapäällikkö Leena Ahonen
leena.ahonen@tyovaenmuseo.fi
(puh. 050-4401164)
Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.
ISSN 2737-3908