Löytyykö sukututkimuksesta sateenkaaren pää?

Sukututkimus eli genealogia on historian aputiede. Sellaisena se voi ja sen pitäisi kiinnostaa myös sateenkaarihistorian tutkijaa.

Sukututkimuksen uudet mahdollisuudet

Sukututkimuksessa pyritään lähteiden avulla kytkemään tarkastelun kohde perheeseensä, sukuunsa ja näiden asuinpaikkoihin. Se keskittyy tutkittavien henkilöiden elämään: syntymään, kuolemaan, ja muihin elämäntapahtumiin siinä välissä. Perinteisesti sukututkimuksessa on usein ollut keskiössä isälinjojen seuraaminen ja perinnönjaon vaatimat viralliset sukuselvitykset, mutta nykyaikainen sukututkimus luo pikemminkin verkostoja..

Sukututkimuksessa käytettyjen lähteiden määrä on perinteisesti ollut valtava. Siinä missä ennen oli käytettävissä vain paperisia lähteitä, nykyään sukututkimusta palvelee vaikuttava digitoitujen lähdeaineistojen määrä. Koska kuka vain sukututkimuksesta kiinnostunut pystyy selaamaan lähdetietokantoja kotoaan käsin, sukututkimuksesta kiinnostuneiden määrä kasvaa jatkuvasti. Valtava määrä ihmisiä selaa päivittäin kirkonkirjoja, hautakivitietokantoja, digitoituja sanomalehtiä ja rikosmerkintöjä. Aina toisinaan joku törmää sukupuolen merkintöjen ristiriitaisuuksiin tai siihen, että yhdessä asuneet ikäneidot on haudattu samaan hautaan. Olisi toivottavaa, että isolla sukututkijoiden armeijalla olisi perustiedot tulkita myös näitä löydöksiä ja kirjata niitä talteen.

Sukututkijoiden ajatuksia kuuntelemassa

Selvittääkseni, millaisia ajatuksia ja tietoa aktiivisilla sukututkimusharrastajilla aiheesta mahdollisesti on, esitin kysymyksen yhdessä Facebookin vilkkaassa sukututkimusryhmässä. Kerroin haluavani kuulla käytännön kokemuksia:

Miten olette sukututkijoina kohdanneet henkilöitä, joista joko tiedetään, pohditaan tai kätketään omana aikanaan poikkeavana pidettyyn seksuaalisuuteen tai sukupuolen ilmaisuun liittyviä seikkoja? Minua eivät niinkään kiinnosta yksittäiset henkilöt, kuin se, millaisia ratkaisuja yksittäinen sukututkija on tehnyt heidän kohdallaan.

Kommentointi oli suhteellisen vilkasta. Moni keskustelija ei halunnut nähdä asiassa minkäänlaista ongelmaa. Kyseltiin, eikö sukupuu perustu lisääntymiseen? Silloinhan sen pitäisi riittää, että sukututkija kirjaa puolisot ja lapset kuten lähteissä mainitaan. Joku ilmaisi huolensa siitä, että sukupuuhun ilmaantuu ”sateenkaari-innossa” omaan vakaumukseen sopivia, kuviteltuja suhteita.

Facebook-kyselyyn vastanneista moni muistutti tietosuojanäkökohdista.  Eräs keskustelija pelkäsi, että sateenkaarevuuden kirjaaminen sukupuuhun altistaa ao. henkilöt ja heidän läheisensä ”vasta-aallolle”.

Sukututkimukseen ei voi kerätä tietoja vapaasti, vaan tietojen keräämistä ohjaa henkilötietolaki ja sukututkimusta varten sovitut sukututkimuksen käytännesäännöt. Ne on tehty lähinnä yksityiset, suvun omaan käyttöön tarkoitetut sukuselvitykset mielessä.

Sukututkija ei saa kerätä elossa olevien arkaluonteisia tietoja ilman henkilöiden siihen antamaa nimenomaista lupaa. … Jos sukututkija kerää vainajaa koskevia arkaluonteisia tietoja ja vainajan lähiomaisia on vielä elossa, on hänen ristiriitojen välttämiseksi neuvoteltava omaisten kanssa arkaluonteisten tietojen käsittelystä viimeistään siinä vaiheessa, kun tiedot aiotaan julkaista sukukirjassa.

Näihin arkaluonteisiksi luettuihin tietoihin sisältyy mm. ”seksuaalinen suuntautuminen tai käyttäytyminen.” Tämän perusteella moni sukututkija päätyy usein välttämään koko asiaa kyselemättä sukupuun sateenkaarevien jäsenten omaa mielipidettä.

Kenen geenit?

Toiseksi yleiseksi huolenaiheeksi keskustelussa nousi geneettinen sukututkimus. Yhä useampi etsii sukututkimusta ja DNA-testejä yhdistämällä geneettisiä vanhempiaan ja esivanhempiaan. eräs keskustelija totesi, että sateenkaarisuhteiden merkitseminen sukupuuhun on ok ”kunhan ei sotketa haploja” (vanhemmilta saatuja perimän tyyppejä).

Geneettinen sukututkimus voi toimia asiakirjalähteiden täydentäjänä ja jopa korvaajana etsittäessä testatun henkilön biologisia juuria ja yhteyksiä testin tehneisiin sukulaisiin. Vastausten valossa voidaan kuitenkin kysyä, ovatko sateenkaariperheet jonkinasteinen uhka geneettisten sukulinjojen varaan rakennetulle sukututkimukselle? Jos perheessä on kaksi äitiä, ilmestyykö sukupuuhun joskus tulevaisuudessa isän kohdalle tuntematon luovuttaja, jos hänet saadaan testein selvitettyä? Sukupuukaavioissa ei myöskään ole varattu paikkaa apilaperheille tai muille monimuotoisille perhekuvioille.

Oma lukunsa ovat sukupuoltaan korjanneet, joiden testituloksen ja henkilön itsensä ilmoittaman sukupuolen ristiriitaa saatetaan ihmetellä, kuten teki eräs keskustelija, joka oli löytänyt omasta lähisuvustaan tällaisen tapauksen. Jos ei halua tulla vahingossa outatuksi nimen vaihdon ja sukupuolen korjauksen jälkeen, kannattaa kieltää omien tietojen käyttö siltä varalta, että sukututkija kyselee niitä rekistereistä.

Entä sukupuun sateenkaarevat oksat?

Ihmettelyn vastapainoksi keskustelijoista löytyi myös samaa sukupuolta olevia pariskuntia kumppaneiksi sukupuihin lisänneitä ja sateenkaarevan sukututkimuksen puolesta argumentoijia. Entä sateenkaari-ihmiset itse? Muutama sukututkimuksen kanssa kosketuksissa ollut vastasi kysymyksiini toisessa Facebook-ryhmässä.

Vastauksista nousi esiin väärinsukupuolittaminen ja väärän nimen käyttö. Sukupuolia on ohjelmistoissa ja tietokannoissa pääsääntöisesti valittavissa kaksi, nainen tai mies, joten monen sukututkimuskiinnostus saattaa pysähtyä siihen. Sukupuun tekijä voi jättää sateenkaari-ihmisen kumppanin  pois tiedoista, ellei tämä itse pääse häntä lisäämään.

Toisaalta naisparit kirjataan ilmeisesti sukupuihin matalammalla kynnyksellä, varsinkin jos sukupuuhun samalla päästään kirjaamaan biologisia lapsia.  

Rajoitteita ja mahdollisuuksia

Sukupuita on tähän asti voitu rakentaa tähän tarkoitukseen kehitetyillä ohjelmilla. Niissä rakennetaan yksityistä sukupuuta, jonka julkisuutta tekijä voi rajata. Toinen lähestymistapa on julkinen yhteissukupuu, johon kukin henkilö kirjataan vain kerran. Julkisuuden etuna on se, että tutkituille henkilöille kerätyt tiedot ja niiden lähteet ovat muiden tutkijoiden käytettävissä.

Sukupuiden perusongelmat käyvät nopeasti selviksi sukututkimusohjelmien käyttäjälle. Perhekäsitys on melko perinteinen. Joissakin puolison tai kumppanin sukupuolen voi valita, mutta sukupuolia on tarjolla tasan kaksi: vaaleansininen mies ja vaaleanpunainen nainen.

Amerikkalainen sateenkaarevaan sukututkimukseen erikoistunut Stewart Blandón Traiman esittää Six Generations -verkkosivuillaan sukututkimussivustoille mm. seuraavia kehitysvaatimuksia:

• tietojen siirtoon eri sukututkimusalustojen välille tarkoitettua GEDCOM-standardia tulee muokata monimuotoiset perheet huomioivaksi
• kumppaneiksi kirjatuille täytyy mahdollistaa mikä vain seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolten moninaisuus
• vanhemmuudelle täytyy olla kirjattavissa erilaisia dataelementtejä ja varsinaisiksi vanhemmiksi tulee voida kirjata enemmän kuin kaksi henkilöä
• sukupuolitetut kuvailuelementit ja kuvakkeet tulee päivittää sukupuolineutraaleiksi
• sukupuolivalintoja tulee olla useampia
• ohjelmistoja kehitettäessä on huomioitava sekä nykyiset että tulevaisuudessa mahdolliset perhemuodot

Suomalaisten suosimassa yhteissukupuussa Geni.com nämä vaatimukset toteutuvat vain osittain. Sukupuolia on valittavissa vain kaksi, ja kuvakkeet ovat sukupuolitettuja. Sekä kumppanuudelle että vanhemmuudelle on jonkin verran vaihtoehtoja. Palvelusta löytyy ns. kuratoituina profiileina tunnettuja suomalaisia sateenkaari-ikoneita. Keskenään kumppaneiksi on merkitty mm. Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä, samoin Touko Laaksonen ja Veli Mäkinen.

Olen itse jonkin verran tehnyt lähipiirille sukupuita Geniin. Vaikka kukaan, jolle olen rakentanut sukupuun ei ole kaapissa, varttuneemmat lesboparit ovat päättäneet olla kumpikin sukupuussaan erikseen, ilman nykyistä kumppaniaan. Valinta on mielenkiintoinen, ja voidaan kysyä, miksi arkeaan yhdessä elävä pariskunta ei liitä sukupuitaan yhteen?

Löytyykö sukututkimuksesta sitten lisäarvoa sateenkaarihistorian tutkimukselle? Valitsin kokeeksi Sateenkaari-Suomi -teoksesta kaksi esimerkkihenkilöä ja lähdin hakemaan heille sukuhistoriatutkimukselle tyypillisiä lähteitä.

Tarkastelukohde 1: Hanna Ongelin

Kirjailija Hanna Ongelin (1848–1893) on ollut pitkään unohduksissa, huolimatta runsaasta kirjallisesta tuotannostaan. Unohdusta selittää osaltaan se, että suurin osa teoksista ilmestyi alkuvaiheen jälkeen omakustanteina. Sateenkaari-Suomen artikkeli (2007) on Minna Uimosen käsialaa, ja tuore Anne Helttusen ja Annamari Sauren suomalaisia kirjailijanaisia esittelevä teos Kynällä raivattu reitti (2024) omistaa hänelle oman luvun.

Todella monilla suomalaisilla julkisuuden henkilöillä on Geni-yhteissukupuussa profiili, mutta Hannalle sellaista ei ollut tehty. Yhteissukupuun idea on se, että kuka vain voi tehdä siihen profiileja (elävistä henkilöistä ei ilman heidän lupaansa). Etsin ja löysin Hannan vanhempien profiilit ja lisäsin heille heidän ainoan lapsensa.

Keitä olivat Hannan sukulaiset? Aluksi puussa olivat vain isä, Helsingin pitäjän kappalainen, Askolan Onkimaalta kotoisin oleva Henrik Ongelin ja äiti, lukkarintytär Johanna Lovisa Kjellin, molemmat vanhempineen. Siinä kaikki – ei esipolvia tai muuta lähisukua kuin äiti Johannan sisaret, joista oli kirjattu pelkät syntymävuodet. 

Hannan isänisän, Henrikin Ongelinin isän Erikin kerrotaan olleen ”sittemmin nähtävästi talollinen” – tarkemmin kirkonkirjoja tarkastellen hän jää torppariksi. Torppari Erikin lapsista Henrik on sisarussarjastaan ainoa, jolle on kustannettu yliopistokoulutus. Yhdelle Henrikin siskoista löytyy merkintä ”mindre vetande” ja yksi veljistä puolestaan lähtee kultasepäksi Pietariin. Hannan isänäiti Maria Juhontytär puolestaan on Uudenmaan jalkaväkirykmentin ruotusotilaan tytär Askolan Monninkylästä.

Hannan muistokirjoituksessa äidinisää, Henrik Johan Kjelliniä, kuvaillaan värikkäästi papinpojaksi Karjaalta, joka lauloi Tukholmassa Kustaa III:n oopperassa ja kaunisäänisenä tuli Helsingin pitäjään lukkariksi. Valitettavasti en ole löytänyt mitään lähteitä, jotka vahvistaisivat tarinan. Äidinäidin, Helena Christina Långin suvun kantaisän taas kerrotaan olleen skottilainen merimies, joka haaksirikkoutui Sipoon rannikolle ja rakastui kalastajan tyttäreen. Seurauksena oli kaunisäänisten Sipoon lukkarien dynastia. Tätäkin tarinaa on kyseenalaistettu Långin sukupuun merkinnöissä.

Hanna Ongelin on vain kuusivuotias isänsä kuollessa. Ensin hän asuu ns. armovuoden verran äitinsä kanssa Helsingin pitäjässä, sitten oli edessä muutto Helsinkiin. Lapsuuttaan Hanna on muistellut omaelämänkerrallisessa Smågubbar och smågummor -teoksessaan (1892), josta ehti ilmestyä vain ensimmäinen osa. Kirjassa hän kuvailee lämpimästi tätiään, ”Tattaa”.

Genissä profiileille voi kirjata Tietoja-osioon lähteitä. Helsingin pitäjän rippikirjat eivät kirkkopalon vuoksi kata esimerkiksi Hannan syntymää, mutta lastenkirjamerkintä ja yksi rippikirjamerkintä löytyvät. Lisäksi löytyy muutto Helsinkiin ja osoitekalenterimerkintöjä. Merkitsen nämä talteen, samoin linkin Hannan lapsuusmuistelmiin.

Seuraavana talteen kirjattavana lähteenä ovat Viipurissa ilmestyneet sanomalehtikirjoitukset, jotka kertovat vihapuheen muodossa Hannan ja entisen näyttelijättären Selma Lundahlin suhteesta. Hannan miehekästä olemusta ja viinaanmenevää elämäntapaa kuvataan lehdessä aivan erityisellä ilkeydellä. Kunnianloukkausjuttu etenee lehtiuutisissa aina Senaatin oikeusosaston käsittelyyn. Hanna voittaa oikeusjutun, mutta pariskunta joutuu muuttamaan 1886 pois Viipurista kohua pakoon. Uutista tapauksesta on julkaistu lehdissä kautta maan, joten ei ole ihme, että pariskunta vetäytyy Tampereen seudulle Lempäälään.

Viipurin kirkon- tai henkikirjoista emme kuitenkaan löydä Hannaa ja Selmaa. Vaikka Hannan kuvaillaan asuneen vuosia Lempäälässä Selman luona, häntä ei ole kirjattu Lempäälän kirjoihinkaan. Selma ilmestyy Lempäälän kirjoihin 1891 jolloin hänet on merkitty lapsineen asumaan Näppilän rustholliin, sen jälkeen irtolaiseksi Hulaukseen.

Pariskunta elää selvästi köyhyydessä. Hanna käy Tampereella myymässä omakustannekirjojaan. Hänen äitinsä leskipastorska Ongelin on jossain vaiheessa tuotu Helsingistä Lempäälään, missä hän kuolee 1889. Hanna julkaisee lehdessä kiivaan mielipidekirjoituksen, jossa hän kommentoi vihjailuja, että hän olisi raahannut vanhan äitinsä Johanna Lovisa Ongelinin Lempäälään vastoin tämän tahtoa.

Sitten Hanna itse kuolee keuhkokuumeeseen 1893. Merkitsen tietoihin talteen pari kuolinuutista, muistokirjoituksen, Selman laatiman kuolinilmoituksen ja uutisen hautajaisista.

Entä Selma? Hänen profiilissaan puhutaan kahdesta avioliitosta, mutta ei Hannasta. Kumppanuuden voi kuitenkin tuoda esiin kirjaamalla tietolaatikkoon asiasta kertovia muotoiluja ja linkkejä. Niinpä merkitsen Selman kohdalle tiedon, että Viipurin ajasta löytyy lisätietoa Hanna Ongelinin kohdalta. Samoin Hannan profiiliin voi merkitä hänen asuneen Selman kanssa Lempäälässä.

Seurailen lopuksi jonkin verran Selma Lundahlin myöhempiä vaiheita. 1890-luvulla Selma oli rutiköyhä. Avioituminen norjalaisen kauppiaan, iäkkään leskimiehen kanssa varmasti ratkaisi vaikean taloudellisen tilanteen. En kuitenkaan löydä Selmaa Norjan henkikirjoista – niiden mukaan aviomies näyttää asuvan omistamassaan kiinteistössä Vesisaaressa ypöyksinään. Selman kerrotaan palanneen Suomeen miehen kuoltua noin 1920. Tutkijat löysivät hänet sittemmin uudestaan ja nimesivät hänet yhdeksi suomalaisen teatterin varhaisista pioneereista.

Tarkastelukohde 2: Hilda Blom

Sateenkaari-Suomi esittelee Hilda Blomin (1858–1927) Lapinlahden sairaalan lääkärin kirjoittaman ”Konträr sexualkänsla” -artikkelin valossa. Artikkelissa kerrotaan hoitoon joutuneesta henkilöstä, joka on vakuuttunut siitä, että on sukupuoleltaan mies, ja joka pyrkii innokkaasti romanttisiin suhteisiin naisten kanssa. Lukijan mielenkiinto herää. Kuka oli Hilda Blom?

Genistä löytyi hänen profiilinsa, mutta minimaalisin tiedoin. Sen muutoslokeista näkyy, että Hilda on alkujaan lisätty perheeseen veljensä sisareksi.  Lähden täyttämään Hildan perustietoja. Etsin hänelle aluksi syntymä- ja kuolinmerkintöjä sekä rippikirjalähteitä. Sanomalehdistä löytyy uutisia ja lehti-ilmoituksia. Hilda pääsee lisäksi mukaan Suomen puutarhureita -nimiseen projektiin. Lopuksi liitän artikkeliin myös edellä mainitun artikkelin tiedot:

Lääketieteellinen tapauskertomus artikkelissa: Backman, Johan Al., Finska Läkaresallskapets Handlingar XXIV (1882), ss. 151–160. Sisältää taustatietoja perheestä.

Artikkeli luettelee useiden Hildan lähisukulaisten tietoja mainitsematta heidän nimiään. Käy niin kuin sukututkimuksen harrastajalle usein käy: onnistun selvittämään varsin monen lähisukulaisen vaiheita niin perin pohjin, että tarkastelun varsinainen päähenkilö välillä lähes unohtuu. Isälinja johtaa Suomen kaartiin. Blom on ns. sotilasnimi, vaikka Hildan tapauksessa se kuulostaakin puutarhurin nimeltä. Isänäiti puolestaan on tullut Lammilta Helsinkiin piiaksi, nainut sotilaan, ja pian leskeksi jäätyään nainut pataljoonan rummunlyöjä Blomin.

Hildaa kuvaillaan tapauskertomuksessa kestikievarin pitäjän tyttäreksi. Rippikirjoista käy ilmi, että perheen äiti on muuttanut 1866 Espoosta takaisin Helsinkiin 10-vuotiaan poikansa ja 8-vuotiaan Hildan kanssa. Eletään kuitenkin suuria nälkävuosia, ja äiti kuolee 1868 lavantautiin. Artikkelin mukaan Hilda siirtyy aluksi enonsa luo kasvatiksi – tiedoista voidaan päätellä, että kyseinen eno on Carl Anshelm Stenhagen, jolla tuolloin oli tila Hämeenkyrössä. Hildan kasvuvuosien lähdeseuranta voisi olla mielenkiintoista, mutta saattaisi vaatia laajempaa arkistotutkimusta.

Tiedämme joka tapauksessa hänen valmistuneen Kupittaan puutarhakoulusta 1887 ja toimineen puutarhamestarina eri paikkakunnilla. Nurmijärven Rajamäen puutarhalleen Hilda anoi valtionlainaa, kuitenkaan sitä saamatta. Rajamäellä hän työllisti mm. Porvoon kuurojenkoulusta värväämiään puutarhaoppilaita.

Hildan lähimmät elossa olevat sukulaiset löytyvät hänen veljensä jälkipolvista, jotka voi löytää sukupuutietoja jäljittämällä. Ovatkohan he kuulleet kertomuksia erikoislaatuisesta sukulaisestaan?

Pohdintoja

Edellä oleviin tarkasteluihin olen käyttänyt joitakin sukututkimuksen keskeisimpiä lähteitä: digitoituja kirkonkirjoja, syntyneiden ja kuolleiden luetteloja sekä Kansalliskirjaston digitaalista sanomalehtiarkistoa. Sanomalehtiarkiston käyttö on tutkijalle näistä ehkä selkeintä. Sen sijaan kirkonkirjojen tutkimiseen täytyy harjaantua. Sekä Hannan että Hildan sukupuun selvittelyyn kului ehkä kokonaisen työviikon verran. Eri pastorinkanslioiden merkinnät ovat toisinaan suttuisia, merkintäkäytännöt vaihtelevia ja välillä asiakirjapolku johtaa metsään. Sukututkimusta apuna käyttävän tutkijan kannattaa tutustua Suomen sukututkimusseuran koulutusaineistoihin.

Käsitellessäni edellä kuvattuja henkilöitä pyrin merkitsemään heidän tietonsa maltillisesti. En esimerkiksi yhdistänyt Hannaa ja Selmaa kumppaneiksi, vaikka sekin olisi periaatteessa ollut mahdollista. Sen sijaan kirjasin heille sellaisia tietoja yhteisistä vuosista, jotka vaikuttivat molempien elämänkaareen. Hildan sukupuolimerkintään en puuttunut, enkä myöskään avannut häntä käsittelevän artikkelin sisältöä muuten kuin että siitä löytyy hänen sukuaan koskevia tietoja.

Sukututkimus voi täydentää tarkasteltavien henkilöiden kuvaa selventämällä, millaisessa ajassa, millaisissa perheoloissa ja ympäristössä he ovat elämäänsä eläneet. Samalla he kasvavat yli ”tapauskertomuksensa” kehysten – sateenkaaren värit syvenevät, kun ihminen asettuu osaksi kokonaisuutta.

Innostavana esimerkkinä ja jatkolukemistona mainittakoon Rita Paqvalénin Queera minnen (2021), jossa sukututkimusta on hyödynnetty arkistomateriaalien rinnalla.

Tapaus Stockholmsfröken

Pienenä jälkikirjoituksena ja esimerkkinä historiallisten lähteiden tulkinnan vaikeuksista voisin vielä mainita tapauksen ”Stockholmsfröken”. Hänet esitettiin Sateenkaari-Suomessa miehenä, joka liikkui Pietarsaaressa naiseksi pukeutuneena. Kun kirjaa digitoitiin verkkoon, Pietarsaaren kaupunginmuseo kertoi, että kirjassa esitetty tulkinta oli ollut väärä. Kyseinen henkilö oli naishenkilö nimeltään Johanna Sandström.

Johannasta tietoja  löytyi löytyi suhteellisen helposti. Hän oli jo nuorena lähtenyt Tukholmaan, ollut siellä vuosikymmeniä, ja kotiseudulle palattuaan hän oli lopulta päätynyt köyhäintaloon. Johanna ja eräs toinen asukki kumminkin kiertelivät kaupungilla kerjäämässä rahaa, ruokaa ja juomista kunnes köyhäintalon johto kehotti lehdessä lopettamaan näiden tarjoamisen, koska köyhäintalo kyllä heidät ruokki. Miten asian laita lienee ollutkaan, niin sukututkimusohjelman mukaan Johanna näkyy olleen seitsemäs serkkuni, neljän sukupolven erolla.

Eva Isaksson on eläkkeellä oleva kirjastoalan ammattilainen, sateenkaariaktivisti ja sukututkimuksen harrastaja.

Lähteet:

Helttunen, Anne, ja Annamari Saure. Kynällä raivattu reitti: suomalaisia kirjailijanaisia. Helsinki: SKS Kirjat, 2024.
Mustola, Kati & Pakkanen, Johanna (toim.). Sateenkaari-Suomi: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa. Helsinki: Like, 2007.
Ongelin, Hanna. Smågubbar och smågummor 1. Omakustanne, 1892.
Paqvalén, Rita. Queera minnen: Essäer om tystnad, längtan och motstånd. Helsingfors: Schildts & Söderströms, 2021.

Lisätietoa ja linkkejä:

• Geni.com yhteissukupuu
• Suomen Sukututkimusseura järjestää mm. sukututkimuskoulutuksia. Sen sivuilta löytyvät ohjeet sukututkimuksen aloittamiseen.
• Suomen sukuhistoriallinen yhdistys on koonnut valikoiman keskeisiä sukututkimuslinkkejä.
• Six Generations, amerikkalaisen Stewart Blandón Traimanin sukututkimussivusto.
• Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtiarkisto
• Kansallisarkiston digihakemisto, oikopolku kirkonkirjoihin ja moniin muihin digitoituihin aineistoihin
• Sukututkimuksen käytännesäännöt