- This event has passed.
Hiljainen kapina vol.2: Smash the Cistem
28.2.2024 klo 18:00–20:00
FreeEläköön sukupuolivapaus!
Legioonateatterin y&z-ryhmä tarjoilee leikkivän, ennakkoluulottoman kansanvalistusillan ihmisluonnon ja sukupuolen moninaisuudesta.
Näkökulmia elämästä cisteemin ulkopuolella jakavat myös
Arion Raudes
Arion Raudes on transaktivisti ja rap-artisti, jonka musiikissa väkevä sanoma yhdistyy herkkyyteen. Arion käsittelee kappaleissaan omia transmaskuliinisuuden kokemuksiaan sekä oman äänen, yhteisön ja voiman löytämistä.
Piki Rantanen
Piki Rantanen on tamperelainen sanataiteilija, lavarunoilija ja ihmisoikeusaktivisti. Rantanen tarkastelee itsen etsimistä ja löytämistä, yksilöllisyyttä ja yhteisöä, lähtemistä ja luokse tulemista. Piki Rantasen runous on kerännyt kiitosta ravistelevasta rehellisyydestään – paikoin rankoistakin teemoista huolimatta kaikkea halkoo läpitunkeva, tinkimätön toivo.
Tapahtuma on toinen osa Työväenmuseo Werstaan ja Legioonateatterin yhteistä Hiljainen kapina -hankkeen tapahtumasarjaa. Hiljaisessa kapinassa pohditaan tämän päivän nuorten aikuisten erilaisia tapoja ajatella ja elää todeksi sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpää elämää.
Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, jotka löydät täältä. Tila on esteetön.