Etusivu / Psyke ry

Psyke ry

Median rooli queer-aktivismissa – Katsaus 70-luvun Seta- ja 96-lehtiin 

Perehdyimme queer-aktivismiin Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen kurssilla “Queer- ja transaktivismi”, jolla tehtiin ryhmätöitä aktivismin osa-alueista. Aiheeksi valitsimme “mediat ja aktivismi”, jonka lopulta rajasimme 1970-luvun printtimediaan, sillä halusimme tutkia tiivistä historiallista ajanjaksoa ja vertailla tuon aikaista aktivismia sen nykyaikaisiin muotoihin. Lisäksi 1970-luku oli suomalaiselle sateenkaariyhteisölle yhteiskunnallisten muutosten aikaa. Tarkastelimme kahta tuolloin ilmestynyttä homolehteä, Psyke ry:n julkaisemaa 96:sta (ilm. vuosina 1969–1986) ja Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n julkaisemaa Seta-lehteä (ilm. vuosina 1975–1994).  Lähestyimme aihetta käsittelemällä kolmea teemaa, joita olivat yhteisöllisyys, henkilökuvat ja valtamedian kritisointi.