Etusivu / Verkkolehden kaikki tekstit / ”Alas rottapsykiatria” – vapautuspäivät 1981

”Alas rottapsykiatria” – vapautuspäivät 1981

Mustavalkokuva mielenosoituksesta Mannerheimintiellä Ylioppilastalon edeustalla. Marssijat pitelevät kylttejä ja marssin takana näkyy autoja pysähtyneenä

Sateenkaarihistorian ystävien verkkosivujen ensimmäisessä kansikuvassa on valokuva, joka on otettu vapautuspäivien marssilta vuonna 1981. Vapautuspäivät oli vuonna 1974 perustetun Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n järjestämä vuotuinen tapahtuma, jolla haettiin näkyvyyttä yhdistyksen ja sen jäsenten yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia koskeville vaatimuksille – samaan tapaan kuin nykyisin Pride-marsseillakin.

Kuvassa näkyy marssijoiden lisäksi heidän kantamiaan kylttejä iskulauseineen. Kuvan oikeassa reunassa näkyvässä kyltissä vaaditaan niin kutsutun kehotuskiellon poistamista. Samalla kun eduskunta päätti laillistaa homoseksuaaliset teot vuonna 1971, se hyväksyi uuden lain, jossa kiellettiin laillisiin homoseksuaalisiin tekoihin yllyttäminen. Tämä homopropagandalaki kumottiin Suomessa vasta vuonna 1999.

”Alas rottapsykiatria”-kyltti puolestaan kyseenalaisti tutkimukset, joissa homoseksuaalisuuden syytä yritettiin selvittää rottakokeilla. Tutkijat ajattelivat, että jos he löytäisivät syyn rottien homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, he voisivat ehkä löytää myös keinon ”parantaa” ihmiset homoseksuaalisista taipumuksistaan. Lesbot ja homot olivat sitä mieltä, että rottien homoseksuaalisen käyttäytymisen rinnastaminen ihmisten välisiin rakkaussuhteisiin ei vaikuttanut kovinkaan mielekkäältä tutkimusasetelmalta. Lisäksi heitä loukkasi ajatus siitä, että heitä pidettiin sairaina kumppaninvalintansa vuoksi. Suomessa homoseksuaalisuus poistettiinkin sairausluokituksesta vuonna 1981.

”Jag tror på Gud å vet att Han älskar Bögar” ja ”Jumala olen homo olen Sinun” -kyltit puolestaan ottivat kantaa siihen näkemykseen, joka kirkossa vallitsi homoseksuaalisuudesta: homoseksuaaliset teot nähtiin syntinä. Marssijat taas näkivät, että Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmiset, myös lesbot ja homot, omaksi kuvakseen. Vaikka evankelisluterilainen kirkko yrittää yhä ratkaista omaa suhdettaan homoseksuaalisuuteen, monet papit ovat jo tehneet omat tulkintansa Raamatun kaksoiskäskystä ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, ja Jumalaa yli kaiken” ja päätyneet vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja.

”Mitä tänään opit koulussa?” puolestaan on yhä ajankohtainen kysymys. Sateenkaarihistorian ystävät ry on sitä mieltä, että sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on osa sekä yhteistä historiaamme että nykypäiväämme, ja tämän tulisi näkyä myös kouluopetuksessa. Yhdistyksen ylläpitämillä verkkosivuilla sateenkaarihistoria.fi tehdään näkyväksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden historiaa. Samalla kannustetaan niin opettajia kuin muistiorganisaatioissa työskenteleviä ammattilaisia ottamaan nämä teemat osaksi myös omaa toimintaansa erityisesti marraskuussa, jolloin vietetään sateenkaarihistoriakuukauttta, mutta mielellään myös muulloinkin.

Tuula Juvonen
Tuula Juvonen työskentelee Tampereen yliopistossa sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina.

Kirjallisuutta:

Tuula Juvonen: Kaapista kaapin päälle. Homoseksuaaliset ihmiset ja heidän oikeutensa edustuksellisessa politiikassa. Vastapaino 2015.

Olli Stålström: Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Gaudeamus 1997.

Ritva Kurki (toim. Raija Kurki): Totuus teki vapaaksi. BoD 2019.

Kati Mustola ja Johanna Pakkanen (toim.) Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa. Like 2007.

Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.

Lisätietoa verkkolehdestä

Ohjeet kirjoittajille

ISSN 2737-3908