Tampereen ja Uumajan kirkkojen hävitetyt sateenkaariliput – aktiivista eletyn Pohjoismaisen sateenkaarihistorian kadottamista

Kuva: Uumajan kaupunginkirkko ja kuvanottoa myöhemmin kirkon lippusalosta hävitetty Ruotsin kirkon sateenkaarilippu Pride-paraatin yhteydessä vuonna 2019, Elina Mäkinen (2019)

Voiko pohjoismaisia sateenkaarilippujen katoamisia, hävittämisiä ja polttamisia pohtia sateenkaarihistorian näkökulmasta lähihistoriaamme vaikuttavana kulttuuritutkimuksellisena ilmiönä? Tekstini tuo yhteen Ruotsin kirkon erään sateenkaariryhmän varastetun sateenkaarilipun katoamisen Pohjois-Ruotsissa vuonna 2019 ja 15.6.2026 maanantain vastaisena yönä Tampereen seurakuntien osin poltetun sateenkaaribanderollin katkun. Kirjoitukseni käsittelee pohjoismaisten kirkkojen sateenkaarilippujen hävittämisten myötä tapahtuvaa aktiivista sateenkaarevan lähihistoriamme menettämistä tänä päivänä.

Tehdessäni uskontotieteen pro gradu -tutkielmani haastatteluja, mieleeni jäi erityisesti paikallisen Uumajan pastoraatin kirkkoherran kanssani käymä keskustelu. Haastattelunsa aikana hän kertoi minulle Ruotsin kirkon oman sateenkaariryhmänsä sateenkaarilipun katoamisesta, jota kyseinen kirkkoherra uumoili sabotaasityöksi.

Uumajan kirkkojen omistama sateenkaarilippu oli leikattu irti paikallisen kaupunginkirkon lippusalosta vuoden 2019 Pride-viikon korkeimman juhlahumun hälvettyä heti juhla- ja protestikulkueen loputtua. Samankaltaisesti Tampereen seurakuntien pystyttämä ’Suurin niistä on rakkaus’ -sateenkaaribanderolli kohtasi sabotaasipolton pyrkimyksen vain kaksi päivää Tampereen 2026 Mansepride-kulkueen jälkeen.

Sateenkaarilippujen kohtaamien sabotaasien luoma sateenkaarihistoriallinen tyhjiö

Kuvassa oleva Uumajan kaupungin kirkon salkoon nostettu sateenkaarilippu saattaa luoda merkillisen ja merkittävän kontrastin katsojan mieleen, kun kuvaan yhdistyy tietoisuus siitä, kuinka kyseinen lippu katosi kuvanottamispäivänä. Dokumentoidut kuvaukset hävitetyistä, kadotetuista ja varastetuista sateenkaarilipuista tuovat näkyväksi yhteiskunnallisesti kiristymässä olevat asenteet ja anti-gender-liikkeen vaikutukset Ruotsissa ja Suomessa, minkä sosiologi Cathrin Wasshede huomioi Pride-tapahtumia käsittelevässä artikkelissaan (Wasshede 2021).

Uumajan sateenkaariryhmän kadotettu lippu ja Tampereen Vanhan kirkon kellotapulin luona tehty seurakuntien sateenkaaribanderollin osittainen polttotyö osoittavat vastavoimaisten aatteiden, erilaisten ihmisarvonäkemysten ja ehkä myös mahdollisten teologisten tulkintojen jo leimahtaneen polttopisteen.

Kuvassa oleva Uumajan kirkolta hävitetty sateenkaarilippu luo eräänlaisen sateenkaarihistoriallisen tyhjiön, jossa paikallisen Ruotsin kirkon omistamaan materiaaliseen ja tunteellisesti latautuneeseen symboliseen esineeseen kajottiin. Argumentoin, että samanlainen pyrkimys sateenkaarihistoriallisen tyhjiön luomiseen käy toteen myös Tampereen seurakuntien sateenkaaribanderollin kesäkuisen vahingoittamisen yhteydessä.

Ennen kaikkea ’Suurin niistä on rakkaus’ -sateenkaaribanderollin tuhopolton yritys luo merkittävän surun Tampereen seurakuntien yhdenvertaisuustyölle. Sateenkaaribanderollin polttoaie saattoi lisäksi suureen vaaraan myös Tampereen Vanhan kirkon vuosina 1828–1829 rakennetun historiallisesti kallisarvoisen kellotapulin. Näin ollen Tampereen seurakuntien sateenkaaribanderollin sabotaasi aiheuttanee myös huomattavaa taloudellista menetystä Tampereen seurakunnille, mm. kellotapulin entisöinnin ja sateenkaaribanderollin uusimisen yhteydessä, mutta miten nämä tapaukset liittyvät laajempaan suomalaiseen ja pohjoismaiseen sateenkaarihistoriaan?

Sateenkaarilippujen hävitykset nostavat esiin tärkeän kysymyksen eletyn sateenkaarihistorian tarkoituksellisen tuhoamisen merkityksestä sekä yhteiskunnallisesti marginalisoitujen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elettyjen kokemusten muistamisesta ja nykytodellisuuden dokumentoinnista. Sateenkaariliput ovat symboloineet yhteiskunnallisesti marginalisoitujen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisiä sekä heidän puoltajiaan kansainvälisesti enenevässä määrin 1970-luvun lopulta lähtien.

Tällöin kirkkojen sateenkaarilippuihin ja niiden kansainvälisesti merkittävään symboliarvoon kiteytyy nykymaailmassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten olemassaolon kuvaaminen sekä merkittävä osa pohjoismaista kirkollista toimintaa ja tasa-arvotyötä. Herää kysymys siitä, millaisia merkityksiä kirkkojen sateenkaarityötä tekevät itse antavat omalle yhdenvertaisuustyölleen ja tästä kirkkojen tasa-arvotyöstä toisaalla kipinöiville sabotaasiyrityksille?

Tutkielmaani tehdessäni eräs Ruotsin kirkon pappi tähdensi minulle, kuinka Uumajan kaupunginkirkon lippusalossa tuulessa liehunut sateenkaarilippu oli symbolina käänteentekevä ja tärkeä iskostaessaan ihmisten mieleen toivoa Ruotsin kirkon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan yhdenvertaisuustyön myötämielisemmästä tulevaisuudesta. Haastattelemani pappi jatkoi, että sateenkaarilipun näkeminen kirkon lippusalossa saattoi herättää monissa ohikulkijoissa vahvaa ilon, hyväksytyksi tulemisen ja voimaantumisen tunnetta, etenkin silloin mikäli he olivat uskovia tai hengellisyyttä kokevia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihmisiä.

Ruotsin ja Suomen kirkkojen sateenkaarilippujen hävityksen todistama yhteiskunnallisen keskustelun kuumentuminen ja sen merkitykset suomalaiselle sateenkaarihistorialle

Kirkkojen sateenkaarilippujen varastaminen ja polttamisyritykset toimivat yhteiskunnallisesti merkittävinä tapahtumina, joihin kiteytyy eletyn sateenkaarihistorian aktiivinen kadottaminen ja koetun yhteiskunnallisen turvattomuuden lisääntyminen yhteiskunnallisesti marginalisoitujen LHBTQ+-ihmisten keskuudessa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

Kuvaamieni Ruotsin ja Suomen kirkkojen sateenkaarilippujen hävityksiä kuumentavat yhteiskunnallisesti polarisoidut jännitteet, mihin linkittyy arvolatautunut kansallinen keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisarvosta sekä tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun karttuva kritiikki eri tavoin marginalisoitujen yhteisöjen sisällä sekä niiden limittymissä.

Tekstini tavoitteena oli sytyttää lukijassa kipinä pohtia kysymyksiä siitä, miten pohjoismaisten kirkkojen sateenkaarilippujen ja sateenkaaribanderollien hävittämisiä, polttamisia ja katoamisia voitaisiin tutkia sekä yhteiskunnallista ilmapiiriä ja uskontohistoriaa muokkaavina että suomalaista sateenkaarihistoriaa aktiivisesti kadottavana ajankohtaisena ilmiönä. Väitöskirjatutkijana näen, että yhteiskunnallisen keskustelun polarisoitumisesta johtuva kuumentuminen uhkaa suomalaisen sateenkaarihistorian säilymistä, minkä vuoksi on alati tärkeää kuunnella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elettyjä historiallisia kokemuksia ja dokumentoida yhteiskunnallista nykytodellisuuttamme myös tutkimuksen avulla.

Kaiken kaikkiaan haastattelemani Ruotsin kirkon kirkkoherra arvioi kriittisesti, että kyseinen sateenkaarilipun katoaminen oli tulkittava varkaudeksi, mikä sai Uumajan kirkkojen yhdistämän sateenkaariryhmän tekemään rikosilmoituksen poliisille. Samankaltaisesti Ylen uutisten mukaan myös Tampereen seurakunnat tekivät rikosilmoituksen sateenkaaribanderollin polttoyrityksestä kesäkuussa 2026 (Palomaa 15.6.2026).

Elina Mäkinen

Kirjoittaja on Tampereelta kotoisin oleva Turun yliopiston väitöskirjatutkija.

Lähteet

Palomaa, Antti. 2026. “Rikosilmoitus: kirkon sateenkaari-banderolli koetettiin polttaa Tampereella.” Ylen verkkoartikkeli 15.6.2026, https://yle.fi/a/74-20231662

Wasshede, Cathrin. 2021: Rainbow flag and belongings/disbelongings: Öckerö Pride and Reclaim Pride in Gothenburg, Sweden 2019. Teoksessa Erika Alm et al. (toim.) Pluralistic Struggles in Gender, Sexuality and Coloniality: Challenging Swedish Exceptionalism. Cham: Springer Nature.