Vuonna 1981 lähdettiin kaduille marssimaan. Kuva: Eva Isaksson
Mielenosoitukset ovat kuuluneet näkyvänä osana suomalaiseen sateenkaarihistoriaan 1970-luvulta lähtien. Varhaisissa mielenosoituksissa ei nähty sateenkaarilippuja, mielenosoittajien määrät olivat pieniä, ja näkyvillä olivat nimenomaan homoseksuaalien tilanne ja oikeudet. Muiden sateenkaari-ihmisten näkyvyys oli vielä olematonta. Pride-nimitys otettiin käyttöön vasta vuosituhannen taitteessa.
Ensimmäisistä suomalaisista mielenosoituksista ei toistaiseksi ole laadittu kattavaa aikajanaa. Tässä kirjoituksessa on koottu yhden aktivistin muistikuvia 1970-luvulta 1980-luvun alkuun.
1974: Ensimmäinen mielenosoitus
Suomen ensimmäinen homomielenosoitus järjestettiin Helsingissä 23. heinäkuuta 1974 protestina Vanhan kirkon seurakunnan poikatyön johtajan Seppo Kivistön erottamiselle työsuhteesta homoseksuaalisuuden vuoksi. SETAn järjestämään tilaisuuteen Vanhan kirkon puistossa oli kokoontunut joukko mielenosoittajia kyltteineen. Seuraavan päivän Ilta-Sanomissa mielenosoituksesta oli iso juttu, jota en silloin sen ilmestyttyä muista lukeneeni.
Ainoa seksuaalivähemmistöjen oma, laajalevikkisempi julkaisu oli tuolloin Psyke ry:n 96– lehti, joka kirjoitti mielenosoituksesta ehkä hiukan eri näkökulmasta kuin valtalehdistö – vähemmistön omasta näkökulmasta. ”Läsnäolijat kokivat tilaisuuden suorastaan vapauttavana juhlana.” Tilaisuudessa puhunut Psyke ry:n puheenjohtaja Veli Hyvärinen painotti: ”Minä tiedän että Seppo Kivistö on nyt vapaa ja onnellinen. Sen sijaan en tiedä, onko rakkauden kieltävällä kirkolla Vapahtajaa missään.”
| Ysikutosen (”96”) 9/1974 uutisointia: |
|---|
| MIELENOSOITUS SEPPO KIVISTÖN PUOLESTA 23.7.1974 klo 19 kokoontui Helsingin Vanhan kirkon seurakunnan kirkkoneuvosto keskustelemaan nuorisotyöntekijänsä Seppo Kivistön mahdollisesta erottamisesta. Puolta tuntia aikaisemmin Vanhan kirkon puistoon kokoontui kolmisensataa ihmistä osoittamaan mieltä Seppo Kivistön puolesta.Mielenosoitus oli homoseksuaalisten ihmisten ensimmäinen julkinen esiintyminen Suomessa. Se sujui jokaisen osallistuneen mielestä yllättävän hyvin; läsnäolijat kokivat tilaisuuden suorastaan vapauttavana juhlana. Tilaisuus oli Setan, Seksuaalisen tasavertaisuuden, järjestämä. Ensimmäiseksi puhui Setan puheenjohtaja V-P. Hämäläinen, sitten Setan varapuheenjohtaja Martin Schreck, sitten Psyke ry:n puheenjohtaja Veli Hyvärinen ja lopuksi itse Seppo Kivistö, joka sai raikuvat suosionosoitukset.Martin Schreck sanoi mm. että vaikka homoseksuaalien kriminalisointi onkin lopetettu, yhteiskunta on kokonaan lyönyt laimin kriminalisoinnista homoseksuaaleille aiheutuneiden haittojen korjaamisen. Seppo Kivistö kertoi kehityksestään homoseksuaaliksi. Hän osoitti, ettei ole ristiriitaista olla kristitty ja homoseksuaali samassa persoonassa.Mielenosoitusta valvomaan oli saapunut puolenkymmentä poliisia, mutta he olivat tarpeettomia, kukaan ei häirinnyt mielenosoitusta, ellei sellaiseksi luonnehdita erään, ilmeisesti papin, välihuomautusta Psyken puheenjohtajan puheeseen tai kirkkoherra Larkion pyyntöä saada puhua tilaisuudessa. Järjestäjät eivät antaneet hänelle puhumislupaa, sillä Seppo Kivistö ei ollut saanut lupaa mennä kirkkoneuvoston kokoukseen puolustautumaan.Yleisö seurasi tilaisuutta harvinaisen kiinnostuneesti. Sitä osoitti sekin, miten hyvin Psyken ja Setan esitteet ja 96-lehden numerot suurella innolla otettiin jaettaessa vastaan. |
1975–1977: Puistokokouksia
SETA-lehti oli ilmestynyt vuodesta 1975 ja numerossa 2/1977 näin tämän puistokokousuutisen. SETA-lehteä lukiessani jopa rohkaistuin lähettämään puheenjohtajalle kirjeen, jossa kysyin, mitä toimintaa minunlaiselleni ujolle opiskelijalle yhdistyksessä voisi olla tarjolla. En koskaan saanut kirjeeseeni vastausta.
Puistokokouksesta kertovassa uutisessa sitä kutsuttiin perinteiseksi, mutten löydä vanhemmista SETA– tai 96-lehdistä vastaavaa uutista vuosilta 1975 tai 1976. Ilmoitus ensimmäisestä puistokokouksesta kyllä löytyy Helsingin Sanomista. Vuoden 1976 kokousta mainostettiin yhdistyksen jäsenkirjeessä.
1978: Arkadian puistossa
Toukokuun 27. päivä 1978 SETA järjesti jälleen puistokokouksen. SETA-lehden uutiskuvassa seison vasemmassa reunassa. Olin silloin 24-vuotias opiskelijatyttö, joka oli edellisen vuoden lopulla uskaltautunut SETAn pikkujouludiskoon, ja jäänyt sille tielleen. Muutin pois kotoa, tutustuin SETAn aktivisteihin, ja aloin osallistua.
Vuoden 1978 puistokokous oli sinänsä nykysilmin tarkasteltuna kuivakka juhla. Yhdistyksen puheenjohtaja Marita Kuokkanen, kirkon edustaja pastori J. Elenius ja SEXPOn puheenjohtaja Tuisku Ilmonen puhuivat mikrofoniin. Aktivisteja seisoi kyltit kädessä. Paikaksi oli nyt valittu Arkadian puisto, koska se sijaitsi vähän keskeisemmällä paikalla. Nykyään puiston on nielaissut Pikkuparlamentin rakennus.
Sää oli vuodenaikaan nähden ehkä vähän vilpoinen. Tutut kyselivät, hermostuttaako? Ei hermostuttanut, mutta olin vähäsen stressaantunut, koska kaikki elämääni ryöpsähtänyt aktivismi oli pahasti häirinnyt ydinfysiikan tenttiin valmistautumista.
| SETA-lehden 2/1978 uutinen: |
|---|
| ”-Tapahtuneessa mielipiteiden vaihdossa meille ovat olleet erityisen puhuttelevia Setaa edustavien henkilöiden persoonalliset ja avoimet kertomukset elämästään ja vaikeuksistaan. Ne ovat avanneet näköaloja erään vähemmistön elämän todellisuuteen. Näin sanoi Setan järjestämässä puistokokouksessa kirkon edustaja, pastori J. Elenius. Puistokokous pidettiin Helsingin Arkadian puistossa Setan 4-vuotispäivänä.- Itselleni on muodostunut käsitys, jonka mukaan tässä yhteiskunnassa ei todellakaan ole mitään toista vähemmistöryhmää, jonka mahdollisuudet ihmiselämään ovat niin rajoitetut. Mikään kielellinen, poliittinen tai uskonnollinen vähemmistö ei elä keskellämme sellaisen irtisanomisen, uhkailun, kiristyksen ja pelkojen jatkuvasti uhkaamana kuin nyt puheena oleva seksuaalinen vähemmistö, totesi pastori Elenius.Sexpon puheenjohtaja Tuisku Ilmonen sanoi: ”Koska yhteiskunta on jo monella muulla alueella katsonut tarpeelliseksi tukea sekä asiantuntija-, asiakas- että tukijärjestöjä, katsoisin, että myös seksuaalipolitiikan alueella Setan toiminta olisi nähtävä osana ihmisen palvelua ja hyvinvoinnin edistämistä koko yhteiskunnassa, ja että sille kuuluu oma osansa myös yhteiskunnan taloudellisesta tuesta.”Setan puheenjohtaja Marita Kuokkanen painotti puheessaan sitä, että kun järjestö aloittaa viidennen toimikautensa, ei enää riitä sympatia ja huomaavaisuus, vaan tarvitaan tekoja. Teoista ensimmäisen on oltava Setan konsultoiman lakialoitteen käsittelyyn ottaminen ja läpivieminen eduskunnassa. Kyse on sen lainkohdan poistamisesta, joka kieltää kehottamisen homoseksuaalisuuteen. Sitä on nimittäin käytetty juuri asiallisen tiedonvälityksen estämiseen julkisissa tiedotusvälineissä. Ala-arvoiset lehdet sen sijaan saavat melko rauhassa levittää myyntilukujensa nostamiseksi täysin vääristeltyä ja valheellista tietoa vähemmistöjen elämästä, tietoa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen elämän ja sen mukanaan tuomien ongelmien kanssa.” |
1978: Suomalaisia Tukholmassa
Suomalaisista mielenosoituksista puhuttaessa ei voi unohtaa naapurimaatamme, Ruotsia. Aloitimme Suomessa mielenosoittamisen 1974 aivan itse – se ei siis ollut tuontitavaraa ulkomailta – mutta ajan mittaan kansainväliset vaikutteet tulivat Suomeenkin, nimenomaan Ruotsin kautta.
Ruotsin (ja tiettävästi Euroopan) ensimmäinen homoseksuaalien mielenosoitusmarssi järjestettiin Örebrossa 1970. Jonas Gardellin hieno sateenkaarihistoriallinen romaani Oikeus rakkauteen (suomeksi 2023, alkuteos Ett lyckligare år ilmestyi 2021) kertoo sen tarinan.
Tukholman ensimmäinen homomarssi järjestettiin 1971 ja siihen osallistui 14 henkeä. Vuonna 1977 marssijoita oli jo 400. SETA-lehden 3–4/1977 artikkeli kertoo: ”Suomesta mielenosoitukseen osallistui kymmenkunta setalaista. Alku oli hyvä, sillä tämä oli SETAn ensimmäinen virallinen edustus ulkomailla.”
Vuonna 1978 Tukholmaan lähtikin joukko SETAn aktivisteja yhdessä Helsinki-Tukholma -laivalla. Pidin retkestä päiväkirjaa, jossa minua selvästikin kiinnostivat aivan muut asiat kuin marssin kuvailu, sillä löydän vain tuskastuneen merkinnän liikkeelle lähtijöiden seistessä Kungsträdgårdenissa: ”Tää ei lähe liikkeelle IKINÄ.”
SETA-lehti 3/1978 sen sijaan kertoo: ”Suomalaisia oli kulkueessa paljon. Osa seurasi julistetta SETA – FINLAND, mutta enemmistö oli tukholmansuomalaisia – isäntäväkeä. Liki 700 mielenosoittajaa marssi kaupungin läpi ja katujen varsilla seisoi varmasti yhtä paljon ihmisiä, joiden paikka olisi ollut meidän joukossamme. Ystävien, sukulaisten ja muiden mahdollisten kannattajien mukaan saamiseksi ei oltu tehty tarpeeksi työtä. Heitä näytti marssilla olevan vain kourallinen. Kansalaisoikeustaistelu ei saa olla vain homoseksuaalien itsensä asia.
Kannattajia kyllä on, heidät on vedettävä mukaan ensi vuonna!”
Seuraavan vuoden 1979 Tukholman vapautuspäivät olivatkin valtava tapahtuma, jonka yhteydessä pääsin mm. osallistumaan kuuluisaan Ruotsin Sosiaalihallituksen valtaukseen, joka nopeutti homoseksuaalisuuden sairausluokituksen kumoamista Ruotsissa.
1979: SETA täyttää 5 vuotta
Vuonna 1979 SETA täytti viisi vuotta. Juhlan aika! Edellisenä kesänä Tukholmassa oli osallistuttu marssille ja juteltu ruotsalaisten aktivistien kanssa yhteistyöstä. SETAa tuli toukokuussa 1979 juhlimaan joukko pohjoismaisia aktivisteja, joten kaksipäiväinen 5-vuotisjuhla oli siis varsin kansainvälinen.
Miten suomalaiset toteuttivat mielenosoituksensa? Perinteisesti – kokoonnuttiin puistoon, samaan Arkadian puistoon kuin edellisenä vuonna. Kylttejä oli hiukan useampia ja väkeä ehkä vähäsen enemmän. Tämä oli kumminkin merkittävä mielenilmaus, sillä nyt nähtiin myös Helsingissä kyltti jossa luki kansainvälisessä vapautumisen hengessä GAY LIB! Moni muistaa, että myös Tarja Halonen tarttui mikkiin. Haluan kuitenkin nostaa tässä esiin legendaarisen norjalaisen aktivistin Kim Frielen puheen meille suomalaisille. Otteita Kimin puheesta:
”Aloititte Christopher Streetin kapinasta ja päädyitte SETAn 5 – vuotismielenosoitukseen. ’Mielestäni asiassa on kuitenkin puuttuva rengas. Se puuttuva rengas on se, kuinka paljon kukin meistä rakastaa itseään. Mielestäni se on tärkein asia kun puhutaan homojen vapauttamisesta. Miksi täällä tänään on vain kourallinen Suomen kahdestasadasta tuhannesta homosta? Se johtuu sorrosta – sorto on aiheuttanut että monet vielä uskovat mitä ihmiset sanovat hänestä. Itsesi rakastaminen ja kunnioittaminen ovat tärkein asia, että uskaltaisit marssia mielenosoituksissa ja toimia vapautumisen puolesta.”
”Te SETAssa olette kulkeneet tietänne viisi vuotta. Teidän pitää olla hyvin hyvin hyvin kärsivällisiä! Täytyy olla maailman kärsivällisin henkilö toimiessaan homojen vapautumisen puolesta. Täytyy toistaa samoja yksinkertaisia asioita uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen: emme syö lapsia, meillä ei ole kahta päätä emme ole seksihirviöitä. Me syömme, nukumme, teemme työtä ja rakastamme, me itkemme ja olemme pirun tavallisia ihmisiä.”
1980: Eduskuntatalon portailla
Käytetyimpiin sateenkaarihistoriallisiin kuvituksiin kuuluvat mielenosoittajat Eduskuntalalon portailla. Uuden vuosikymmenen kunniaksi näkyvyyttä haluttiin lisätä lähtemällä ulos puistoista. Näin SETA-lehti 2/1980 raportoi: ”SETAn 6-vuotisjuhlien tunnuksena oli SUOMI SIEDETTÄVÄKSI ELÄÄ. Perinteinen mielenosoitus alkoi klo 13 juhlavalla paikalla Eduskuntatalon edessä, jonne oli saapunut satakunta setalaista.”
Näkyvyydestään huolimatta rappuset ovat paikkana hiukkasen jäykkä. Siellä me sitten joko istuimme tai seisoimme kylttejä kourissamme. Aremmille oli tarjottu mahdollisuutta pistää paperipussi päähän, ja muutama oli käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen.
Kokoomuksen kansanedustaja Eeva-Maija Pukkio oli saapunut pitämään meille puhetta. Hän maalasi yhteiskunnan tilanteesta synkänpuoleista kuvaa: ”Suvaitsevaisuus ja toistemme arvostaminen ja erilaisuuden hyväksyminen ei ole suinkaan ominaisuus, joka kasvaisi maassamme bruttokansantuotteen tavoin 2–3 % vuodessa saati sitten inflaation vauhdilla. 1960-luvulla ja vieläpä 1970-luvun alkupuoliskolla tapahtunut liberalisoitumisprosessi on ratkaisevasti hidastunut, jopa pysähtynyt. Muun uudistuspolitiikan hidastumisen myötä myös sallivuuden ja suvaitsevaisuuden kasvu ja leviäminen kaikkiin väestöpiireihin on hidastunut.”
Ruotsissa homoseksuaalisuus oli poistettu sairausluokituksesta 1979 mutta Suomessa jouduimme vielä muistuttamaan päättäjiä terveydentilastamme.
1981: Kehotamme homoseksuaalisuuteen
Vuonna 1981 vuosipäivä muuttui vapautuspäiviksi Tukholman mallin mukaan. Toukokuun 16. päivänä lähdimme marssimaan Helsingin kaduille. Ja miten lähdimme! Täynnä iloa, uhmaa ja intoa.
SETA-lehti 3/1981 kuvailee: ”Kehotuskiellon isänmaassa ei ole helppoa marssia julkihomona. Suomen ensimmäiseen homoseksuaalien mielenosoituskulkueeseen oli saapunut kerrassaan sata henkeä. Aurinko paistoi rohkeaan, värikkääseen ja elämäniloiseen kulkueeseen sen edetessä halki Helsingin keskustan, kylmän kevättuulen riepotellessa. Yksi vaikenemisen muuri oli jälleen ylitetty. Tämän huomasi myös poliisi, joka takavarikoi kyltin KEHOTAMME HOMOSEKSUAALISUUTEEN ja nosti siitä rikosilmoituksen.
Tämä ei suinkaan marssijoita pysäyttänyt. Heti Senaatintorille saavuttua kerättiin parikymmentä allekirjoitusta, kirjalliseen kehotukseen. Allekirjoittajat tullaan aikanaan kutsumaan kuulusteltaviksi.”
Kuva kyltin takavarikoinnista on ollut varsin usein esillä, sen voi nähdä mm. Poliisimuseon verkkonäyttelyssä. Ohessa on kuva, jossa takavarikoidun kyltin kantaja vasta valitsee sen muiden kylttien joukosta.
Aikanaan meidät kutsuttiin kuulusteluihin. Olin ensimmäisenä vuorossa. Näin lausuntoni kirjattiin kuulustelupöytäkirjaan:
”Kulkue lähti liikkeelle Arkadian puistosta, ja kulki Mannerheimintietä Erottajalle, Siinä kääntyi takaisin Mannerheimintielle, jota kulki Aleksanterinkadun risteykseen saakka. Siitä kulkue kääntyi Aleksanterinkadulle, jota pitkin matka Jatkui Senaatintorille. Olin mukana kulkueessa ja kuvasin sitä, ja siksi olin välillä alku ja loppupäässä. Lähellä Aleksanterinkadun risteystä kysyi megafonia kantanut henkilö minulta, tiedänkö lisää iskulauseita. Ehdotin siinä vaiheessa lausetta kehoitamme homoseksuaalisuuteen, ja tämä lause toistettiin, kun kulkue oli kääntynyt Aleksanterinkadulle. Kuulovammani takia en kuullut muita iskulauseita, enkä myöskään itse ollut huutamassa. Olin ehdottanut myös erästä toista iskulausetta, joka oli myös, toistettu, mutta sen sanamuotoa en muista. Haluan vielä lisätä, että kyltti, jota kulkueen alkuvaiheessa kannettiin mukana on valmistamani. Minä myös huolehdin siitä, että se tuli mukaan kulkueeseen. Sama kyltti oli mukana vastaavanlaisessa mielenosoituksessa viime vuonna, eikä siihen silloin poliisi kiinnittänyt huomiota. 0len valmistanut lisäksi monia muita mielenosoituksissa mukana olleita kilpiä, mm sellaisen, jossa luki: alas kehotuskielto. Ennen kulkueen lähtöä Arkadian puistosta, pidin pienen puheen, Haluan vielä lisätä, että paperi, johon osallistujien nimiä kerättiin, on minun omaisuuttani, kuten myös kynä, jolla nimet kirjoitettiin. Katson, että minulla on oikeus osoittaa mieltäni kehoittamalla tekoon, joka on laissa sallittu. Mielestäni on tärkeää kehottaa homoseksuaalisuuteen, koska se auttaa muita homoseksuaaleja hyväksymään itsensä. Aion edelleen jatkaa julkisesti kehoittamista homoseksuaalisuuteen.”
Mitään syytettä ei lopulta nostettu, teko katsottiin vähäpätöiseksi. Kehotuskielto pysyi voimassa vielä lähes parikymmentä vuotta.
1982 ja siitä eteenpäin
Seuraavana vuonna 1982 vapautuspäivistä tuli kokonainen vapautusviikko. Sen jälkeen 1980-luvun marsseja järjestettiin vuosittain, paitsi 1986 ilmeisesti tyydyttiin erillisiin tapahtumiin kaupungilla AIDS-tilanteen takia. Vapautuspäivien ajankohta vaihteli. Aluksi pidettiin kiinni perinteikkäästä toukokuusta, kun arveltiin, että suomalaiset eivät kesäviikonloppuina viihdy kaupungissa. Vuonna 1985 ajankohdaksi tuli kumminkin kesäkuun puoliväli, ja vuodesta 1987 elokuu.
SETAn 20-vuotishistoriakatsauksen mukaan 1990-luvun alussa marssit olivat ilmeisesti välillä tauolla. Vapautuspäiviä kyllä vietettiin vuoroin Helsingissä ja maakunnissa – Turussa 1990, Tampereella 1993, Jyväskylässä 1995, Oulussa 1997. Vuonna 1999 niiden tilalla juhlittiin SETAn 25-vuotispäiviä. Jyväskylän vapautuspäivien tiedotteessa 1995 mainittiin jo sateenkaariliputus ja transihmiset.
Milloin Suomessa sitten alettiin viettää prideä? Vuonna 2000 HeSeta käynnisti priden juhlinnan kansainvälisessä hengessä. Hufvudstadsbladetissa 28.5.1999 julkaistun artikkelin mukaan SETAn ensimmäinen iso sateenkaarilippu oli teetetty 1996, mutta tuossa vaiheessa sitä edelleen tehtiin tunnetuksi Suomessa. Sukupuolen moninaisuus alkoi nousta tietoisuuteen, ja pride tarjosi sille monivärisen sateenkaarensa. Vähitellen pride laajeni valtakunnalliseksi juhlaksi lukuisille eri paikkakunnille ja päivämäärille.
Vuosipäivien, vapautuspäivien ja pride-tapahtumien historiaa on Suomessa kartoitettu vain osittain. Toivottavasti niihin liittyvät aineistot ja muistikuvat talletetaan arkistoihin! Vapautuspäiviä ja Prideja koskevia muistoja, esineitä ja valokuvia otetaan vastaan sekä Työväenmuseo Werstaassa että Työväen Arkistossa.
Eva Isaksson
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva kirjastoalan ammattilainen ja pitkän linjan sateenkaariaktivisti.
Sateenkaarihistorian ystävien kirjoituksia on verkkolehti, jota Sateenkaarihistorian ystävät ry julkaisee osoitteessa sateenkaarihistoria.fi/verkkolehti.
ISSN 2737-3908