Kuva: Rosa Borm. Lehtiä Turun yliopiston arkistossa.
Perehdyimme queer-aktivismiin Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen kurssilla “Queer- ja transaktivismi”, jolla tehtiin ryhmätöitä aktivismin osa-alueista. Aiheeksi valitsimme “mediat ja aktivismi”, jonka lopulta rajasimme 1970-luvun printtimediaan, sillä halusimme tutkia tiivistä historiallista ajanjaksoa ja vertailla tuon aikaista aktivismia sen nykyaikaisiin muotoihin. Lisäksi 1970-luku oli suomalaiselle sateenkaariyhteisölle yhteiskunnallisten muutosten aikaa. Tarkastelimme kahta tuolloin ilmestynyttä homolehteä, Psyke ry:n julkaisemaa 96:sta (ilm. vuosina 1969–1986) ja Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n julkaisemaa Seta-lehteä (ilm. vuosina 1975–1994). Lähestyimme aihetta käsittelemällä kolmea teemaa, joita olivat yhteisöllisyys, henkilökuvat ja valtamedian kritisointi. Tarkastelumme taustalla oli vastahegemonian teoria (esim. Gramsci 1995), jonka tarkoitus on esittää vaihtoehto nykyiselle, valtaapitävän luokan määrittelemälle ideologialle. Teoria tuli erityisesti esille valtamedian kritisoinnissa, sillä Seta– ja 96-lehdet vastustivat valtamedioiden ja yhteiskunnan hegemonista järjestystä ja asettuivat valtamedioiden narratiivia vastaan.
96-lehti koki tehtäväkseen pääasiassa vertaistuen antamisen omalle yhteisölle ja oli toiminnaltaan Seta-lehteä sosiaalisempi. Psyke kuvailikin Setan olevan “ulospäin suuntautuva homoseksuaalinen painostusjärjestö” (96-lehti, 1974, 21) vastakohtana sosiaaliseen toimintaan resurssinsa suuntaavalle Psykelle. 96-lehden kirjoitustyyli oli Seta-lehteä vaihtelevampi ja sen jutut usein viihteellisempiä. 96:sta tehtiinkin pitkälti amatöörivoimin, joten sen aiheet ja esitystyyli olivat sidoksissa kirjoittajien kiinnostuksen kohteisiin ja kykyihin. Seta-lehdessä oli mukana myös joitakin median ammattilaisia. Se oli sävyltään suurelta osin asiallinen, ja sen sisältö perustui pitkälti asiantuntijatietoon ja tieteelliseen tutkimukseen. Se pyrki edistämään tasa-arvoon tähtääviä lakimuutoksia ja vaikuttamaan yhteiskunnan suhtautumiseen seksuaalivähemmistöihin. Lehti oli suunnattu myös valtaväestölle, ja sen kautta tarjottiin tukea niin vähemmistöihin kuuluville kuin heidän läheisilleenkin. Lehtien erot näkyivät myös niiden tekemässä aktivismissa.
96-lehti yhteisön rakentajana
96-lehti tarjosi monia Seta-lehdestä poikkeavia mahdollisuuksia yhteisön jäsenten väliseen kohtaamiseen. 96-lehti antoi mahdollisuuden seuranhaku- ja palautepalstoihin, tiedotukseen alueellisista järjestöistä tai alakulttuureista ja vinkkien jakoon esimerkiksi homokapakoista. Lukijapalaute mahdollisti tunteiden jakamisen ja vuoropuhelun, sillä palautteet julkaistiin toimituksen vastausten kanssa. Seuranhakutoiminnolla saattoi hakea seuraa anonyymisti: Psyke suojeli yhteisön jäsenten yksityisyyttä kehottamalla seuranhakuilmoitusten tekijöitä vastaamaan jokaiselle yhteydenottajalle edes jotakin, sillä ei ollut suotavaa, että vain yksi osapuoli tiesi toisen nimen ja osoitteen.
Lehti oli hyvin viihteellinen: lehteä täyttivät alastonkuvat, nimimerkki ”Bibinetten” pakinat, eroottiset novellit, runot, matkaoppaat sekä vaihtelevat hupijutut (mm. horoskoopit). Sisältö oli homomiespainotteista. Viihteen ohella lehti tarjosi yhteisölleen myös tukea ja neuvoja. Vakavammat jutut saattoivat käsitellä muun muassa parisuhdeongelmia, yleisiä terveyshuolia, homoseksuaalien kohtaamaa syrjintää yhteiskunnassa tai tutkimustietoa seksuaalivähemmistöistä.
96-lehden sisältö pyrki puuttumaan homoseksuaalisuutta koskeviin stereotypioihin ja haastamaan yhteiskunnan virhekäsityksiä homoseksuaalisuudesta. Koska lehti viesti pääasiassa oman yhteisön sisälle eikä vallanpitäjille, stereotypioita sanallistamalla ja haastamalla se saattoi pyrkiä rakentamaan aiempaa myönteisempää identiteettiä tai yhteistä ymmärrystä koetusta syrjinnästä. Lehden kritisoimiin stereotypioihin kuuluivat muun muassa homojen oletettu yliseksuaalisuus ja käsitys homosuhteista perustavasti heterosuhteista poikkeavina. Monissa artikkeleissa nousivat esiin teemat tietystä jaetusta yleisinhimillisestä läheisyydenkaipuusta ja homosuhteista yksilöiden välisinä ihmissuhteina heterosuhteiden tapaan.
Tällainen tiedotus ja stereotypioiden haastaminen saattoi tarjota yhteisön jäsenille kokemusta yhteenkuuluvuudesta sekä antaa jaettuja valmiuksia tulkita koettua syrjintää ja puuttua siihen. Oman yhteisön sisälle suuntautunut tuki ja toiminta voi siis olla yksi aktivismin muoto ulospäin suuntautuvan poliittisen toiminnan ohella.
Seta-lehti valtamedian narratiiveja vastaan
Seta– ja 96-lehtiä voidaan tänä päivänä ajatella vastamediana, joka kyseenalaisti valtamedian narratiiveja ja tarjosi niille vaihtoehdon. Hegemoniaa vastaan asettuvat ideologiat ovat perinteisesti saaneet jalansijaa vastamedioissa, minkä vuoksi ne ovat tärkeitä yhteiskunnallisille liikkeille. Vastamedioille on tavallista antaa ääni marginalisoiduille ryhmille sekä pyrkiä sosiaaliseen ja poliittiseen muutokseen. (Kenix 2011.) Tämä oli erityisen näkyvää Seta-lehdessä, joka osallistui kiivaasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kritisoi niin muuta suomalaista mediaa kuin instituutioitakin. Toisaalta Seta-lehti pyrki vuoropuheluun valtamedian kanssa ja onnistui ulottamaan näkyvyyttään hyvin myös sateenkaariyhteisön ulkopuolelle. Jotta vastahegemoniset ideat saavat yhteiskunnallista hyväksyntää, niiden on päästävä toimimaan samojen instituutioiden kautta, jotka tällä hetkellä määrittelevät yhteiskuntajärjestystä, joita ovat esimerkiksi yliopistot ja mediat (Downing 2001; Kenix 2011).
Seta-lehti kritisoi usein sitä, kuinka valtamedia maalasi homoseksuaalisuudesta valheellista ja väärään tietoon perustuvaa kuvaa, minkä se katsoi aiheuttavan ennakkoasenteita ja vahinkoa. Se itse pyrki korjaamaan mielikuvia muun muassa homoseksuaalisuudesta tarttuvana tautina jakamalla aiheesta tieteellistä tietoa. Vuonna 1977 Seta-lehti kritisoi Aamulehteä artikkelista, jossa mielivaltaisesti ja harhaanjohtavasti yhdisteltiin sen kirjoituksia ja väitettiin sen sisällön olevan lainvastaista. Erityisesti huolta herätti Aamulehden artikkelin sensaatiohakuisuus ja vetoaminen huoleen lapsista ja nuorista – artikkelissa nimittäin vihjailtiin, että Seta-lehden sisältö “altistaisi nuoren mielen homofilismille” (Seta 2/1977).
Vuonna 1979 Yle kieltäytyi esittämästä ohjelmaa, joka sisälsi sketsejä myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvista henkilöistä. Seta-lehti kirjoitti Ylelle kirjelmän, jossa kysyttiin, miksi homoseksuaalisuutta asiallisesti käsittelevät ohjelmat kielletään, ja pääsi haastattelemaan Ylen ohjelmajohtajaa. Yle vetosi lakiin kehotuskiellosta ja huoleen yleisön reaktiosta. Seta-lehden mukaan Yle oli kyvytön täyttämään oman ohjelmatoimintansa säännöstöä, jossa kehotettiin suvaitsevuuteen myös vähemmistöjä kohtaan. Koska väkivaltaa tai pornografiaa sisältävään viihteeseen ei samalla tavoin puututtu, tilanne nähtiin epäreiluna. Seta-lehden mukaan kehotuskielto rajoitti tarpeettoman paljon yhden ryhmän kykyä antaa tietoa itsestään.
Henkilökuvat yhteiskunnan vaikuttajana
Seta– ja 96-lehdissä tuotiin esille erilaisia henkilökuvia, joiden pääasiallisena tavoitteena oli jakaa tietoa, lisätä ymmärrystä ja luoda seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä kuvaa normaaleina yhteiskunnan jäseninä. Henkilökuvat olivat pitkälti anonyymeja kokemuskertomuksia ja niitä luotiin usealla eri tavalla. Lehdissä oli esimerkiksi konkreettisia kokemuskertomuksia ihmisiltä sekä erilaisia tietolaatikoita siitä, mitä homoseksuaalisuus on. Kokemuskertomukset keskittyivät usein ihmisten arkeen ja kokemuksiin elämän suhteen. Välillä lehdet kannustivat homoseksuaalisia ihmisiä asettumaan enemmän näkyviin, sillä näkyvä läsnäolo nähtiin aktivismina, joka normalisoi homoseksuaalien olemassaolon ja arjen. Usein henkilökuvien avulla pystyttiin myös käsittelemään homoseksuaalien kokemia tunteita, kuten syyllisyyttä, yksinäisyyttä ja ahdistusta. Henkilökuvien avulla ihmiset kokivat samaistumisen tunnetta ja rohkaistuivat olemaan omia itsejään. Henkilökuvat kuitenkin keskittyivät isoksi osaksi homoseksuaalisuuteen, muut seksuaalivähemmistöt ja transihmiset jäivät vähemmälle huomiolle. Homoseksuaalisuuden korostuminen lehtien sisällöissä ei ollut pelkästään valinta, vaan kuvasti tekijöiden sen aikaista ymmärrystä ja ymmärryksen puutetta sukupuolten moninaisuudesta.
Vaikka usein henkilökuvilla haluttiin luoda homoseksuaalisuudesta myönteistä mielikuvaa, käytettiin henkilökuvia myös homoseksuaalien arjen ja todellisuuden esittelyyn sekä ongelmakohtien esiin tuomiseen. Lehtien kertomuksista näkyi hyvin 1970-luvun kulttuuri ja ihmisten suhtautuminen homoseksuaalisuuteensa. Ihmisten oli vaikeampaa hyväksyä omaa seksuaalista suuntautumista yhteiskunnan ennakkoluulojen takia. Usein ihmiset yrittivät saada apua ja hoitoa homoseksuaalisuuteen esimerkiksi kirkolta tai psykologeilta. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne saattoivat aiheuttaa halun ilmiantaa muita yhteisön jäseniä poliiseille. Usein ilmiantaminen kumpusi vain omista peloista ja oman seksuaalisuuden vieroksumisestä ja häpeästä. Siksi henkilöiden esille tuominen oli tärkeä aktivismin keino: sen avulla voitiin vähentää ihmisten ulkopuolisuuden tunnetta.
Koska lehtien painotus oli homoseksuaalisuudessa, siitä jaettiin paljon monipuolista tietoa, erilaisia henkilöiden näkemyksiä ja kokemuksia sekä tukea läheisille. Sen sijaan maininnat transihmisistä olivat lähes olemattomia. Lehdissä oli satunnaisesti lyhyitä mainintoja, joissa saattoi tulla ilmi ihmisten kokemuksia sukupuolesta, mutta varsinaista tietoa oli vähän. Suomalaisia transihmisiä ei juurikaan otettu esimerkeiksi, transihmisistä saatettiin mainita vain yhdysvaltalainen maailmanlaajuista mediahuomiota saanut Christine Jorgensen. Yleisesti transihmisille oli Suomessa vähän apua tarjolla. Vuoden 1975 Seta-lehdessä kerrottiin transhenkilöiden keskuudessa itsemurhien olevan yleisiä, hoitomahdollisuuksia ja leikkauksia rajoitettiin ja niihin oli vaikeaa päästä. Tuolloin Suomessa sukupuolenkorjausleikkauksia on tehnyt vain muutama lääkäri. Lehdissä kuitenkin korostettiin myös sitä, että ihmiset ovat olleet lähes aina tyytyväisiä sukupuolenkorjaushoitojen jälkeen.
Lehdet queer-aktivismin suunnannäyttäjinä
Lehtimedia oli 1970-luvulla tehokas keino homoaktivismin toteuttamiseen. Seta– ja 96-lehdissä toistui samankaltaisia teemoja, vaikka lehtien lähestymistapa oli hieman erilainen. Havaitsimme toistuviksi teemoiksi yhteisöllisyyden, henkilökuvien luonnin ja valtamedioiden kritisoinnin. Aiheeseen tutustuessamme huomasimme samankaltaisten teemojen jatkuvan nykyäänkin, joskin julkaiseminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Esimerkiksi Seta ry on hiljattain kritisoinut Helsingin Sanomissa julkaistuja tekstejä, joissa kommentoidaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä (Seta ry 2025). Lehdissä käytettiin paljon keinoja, joita ei aina suoraan mielletä aktivismiksi, kuten seuranhakuilmoituksia ja henkilökuvien luontia. Seksuaalivähemmistöjen näkyvyyden lisääminen kuitenkin kasvatti tietoisuutta yhteiskunnassa ja loi vertaistukea yhteisölle. Queer-aktivismilla mediassa on siis Suomessa pitkä historia, joka jatkuu vahvana, vaikka ilmapiiri, yhteiskunnallinen tilanne ja osa aktivismin tavoitteista ovat muuttuneet.
Iida Seppänen, Rosa Borm ja Emma Löf
Kirjoittajat ovat humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoita Turun yliopistossa. Iida Seppänen on yleisen kirjallisuustieteen maisteriopiskelija. Rosa Borm opiskelee ensimmäistä vuotta pääainettaan sosiaalitiedettä. Emma Löf on sosiologian pääaineopiskelija.
Aineisto
96-lehdet 1973–1979, erityisesti 96-lehti 1975, [anon.], “Julkisuus on SETAn periaate”. 96-lehti. No. 1–2, 21.
Seta-lehdet 1975–1979, erityisesti 2/1975, 2/1977 ja 1/1979
Kirjallisuus
Downing, John D.H. (2001): Radical Media: Rebellious Communication and Social Movements. Thousand Oaks: Sage Publications.
Gramsci, A. (1995): Further selections from the prison notebooks. Minneapolis: University of Minnesota Press.
Kenix, Linda Jean (2011): Alternative and Mainstream Media: The Converging Spectrum. London: Bloomsbury Academic. Seta ry (2025) Instagram-päivitys, 23.1.2025. Viitattu 24.3.2025. https://www.instagram.com/p/DFKRzpqO5gN/?igsh=MWM2cnNhMDRqemk2cQ==