Piilosilla rakkauden kanssa – romanien sateenkaarihistoriaa

Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti anonyymina.

Historiankirjoitus auttaa ymmärtämään monia asioita ja antaa samalla myös perspektiiviä tähän hetkeen. Tätä ajatusta vasten on uskomatonta, että Suomessa ei ole koskaan tutkittu romaneita, jotka kuuluvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (myöhemmin tekstissä hlbtiq). Tällä hetkellä näyttää kuin heitä ei olisi olemassa tai koskaan ollutkaan olemassa Suomessa. Näin on haluttu asian olevan myös romaniyhteisössä, jossa asiasta ei mielellään puhuta.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus on jakaa lukijoille näkökulmia ja tietoa hlbtiq-romanien historiasta. Samalla käyn lyhyesti läpi sitä, kuinka identiteetti tabuineen liittyy vahvasti kulttuurilliseen identiteettiin ja arvomaailmaan romaniyhteisössä.

Romaniyhteisössä, niin kuin kaiketi muissakin etnisissä ryhmissä, on aina ollut ihmisiä, jotka kuuluvat hlbtiq-ryhmään. Kaikilla meillä tämän päivän romaneilla on tietoa romaneista, jotka ovat eläneet jo kauan ennen meidän olemassaoloamme samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Romaniyhteisössä on tiedetty heistä, mutta heistä ei aiemmin puhuttu lesboina tai homoina – eikä puhuta edelleenkään. Romaniyhteisössä sisällä tai sen vaikutuspiirissä eläessä on helpompaa ja turvallisempaa olla kuten muut, ’olemalla yksi heistä’. 

Edellä kerrottu saattaa olla syy siihen, että romanit, jotka kuuluvat hlbtiq-ryhmään muuttavat kauemmaksi sukulaisistaan, jopa toiseen maahan, ja/tai ottavat puolisoikseen usein pääväestöön tai johonkin muuhun ryhmään kuuluvan henkilön. Jos parisuhteen molemmat osapuolet kuuluvat romaniväestöön, saattavat kummankin suvut tehdä pariskunnan elämän ylipääsemättömän vaikeaksi edellyttäessä romaniyhteisön normien mukaisen perinteisen perhe-elämän viettämistä.

Historiaa romanimiehen kokemana

Vanhin romani, jota olen haastatellut hänen homoseksuaalisuudestaan, on 74-vuotias mies. Jos tämä iäkäs haastattelemani mies olisi perinteinen romanimies, en olisi koskaan voinut haastatella häntä seksuaalisuuteen liittyvistä asioista selvästi nuorempana romanina ja vielä naisena. Kulttuuristen sääntöjen mukaan ja asian arkaluontoisuuden vuoksi meidän ei pitäisi keskustella näistä asioista missään eikä mitenkään.  

On kiinnostavaa, miten itseäni vanhemmat romanit ovat asiaa käsitelleet omassa nuoruudessaan, jolloin romanien elämä oli muutenkin paljon vaikeampaa niin asunto-olosuhteiden, syrjinnän kuin yhteiskuntaan osallistumisenkin osalta. Lisäksi homoseksuaalisuus oli tuolloin vielä rikos. (Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui rikoslaista vuonna 1971). 

Haastattelemani mies on kotoisin pienestä kaupungista Pohjois-Karjalasta. Perhe asui ahtaasti, eikä omaa yksityisyyttä ollut kenelläkään. Vaikka mies tiesi oman seksuaalisen suuntautumisensa jo lapsesta asti, hän ei voinut puhua siitä missään vaiheessa kenenkään sukulaisen kanssa, niin hävettävää se oli. Mies muutti perheineen Helsinkiin 1970-luvun alussa, ja asui vielä aikuisena vanhempiensa kanssa. 

Isossa kaupungissa kaltaistensa löytäminen oli hänelle helpompaa. Hänellä on ollut parisuhteita elämänsä aikana pääväestöön kuuluvien miesten kanssa, yksi näistä elämän mittainenkin. Sukulaiset eivät pitäneet tästä, ja yrittivät jopa hakea hänet väkisin pois kumppaninsa luota. 

Helsingissä hän kävi reilun vuoden ajan kerran viikossa ’miesten piirissä’ Vanhan kirkon poikatyöntekijän kotona. Miesten piirissä kävi 5–7 miestä ja siellä puhuttiin yleisesti miesten asioita. Miehen lähipiirissä oli paljon helluntaiherätyksen parissa olevia ihmisiä, ja hän koki aikuisena pitkiä ajanjaksoja voimallista pakottamista normaaliin avioliittoon sekä heteroksi muuttumiseen. Miehen homoudesta eheyttämiseen käytettiin rukouksen voimaa. Se ei muuttanut hänen homouttaan, mutta vei miehen lopulta mielenterveyspotilaaksi. Samanlaisia tarinoita on toki useita pääväestössäkin, mutta huomattavan paljon romaniyhteisössä. Vielä 2000-luvulla ihmiset ovat siksi päättyneet itsemurhiin ja muihin ennenaikaisiin kuolemiin.

Haastattelemani romanimies on ollut sateenkaari-ihmisten hengellistä ja henkistä hyvinvointia edistävässä Malkus-ryhmässa mukana sen perustamisesta eli 1980-luvun alusta lähtien. Viime vuosina hän ollut mukana myös Sateenkaariseniorien toiminnassa. Setan toiminnassa hän ei ole koskaan nähnyt muita romaneita. Hänellä ei ole ollut kontakteja hlbtiq-romaneihin, johtuen todennäköisesti siitä, että pelko tulla leimatuksi julkisesti homoksi, etenkin nuorempana, olisi vaikeuttanut kanssakäymistä omien sukulaisten kanssa ja se olisi tehnyt myös häpeän tunteen kantamisen liian raskaaksi.

Historiaa romaninaisen kokemana

Itse astuin ensimmäisen kerran ravintola Gay Gambrinin ovesta sisään vuonna 1984. Tarkoitukseni oli vain käydä tuossa ’maailmassa’, mutta jäinkin sinne. Kuljimme siis samoilla kaduilla haastattelemani vanhemman romanimiehen kanssa samoihin aikoihin, mutta oma, yli 35 vuotinen historiani hlbtiq-kentällä on aika lailla erilainen kuin hänen. Hän ei myöskään käynyt ravintoloissa samalla tavalla kuin minä tuolloin.

Ensimmäinen muistikuvani 1980-luvulta oli se, että romaniväestöön kuuluvia asiakkaita saattoi Gambrinissa olla samanaikaisesti paikalla lähemmäs kymmenen, mikä tuntui paljolta. Suurin osa meistä oli 18–30-vuotiaita naisia, jotka pukeuduimme tavallisiin pääväestön vaatteisiin, mutta erotuimme kuitenkin selvästi pääväestön joukosta. Joukossamme oli pari romania, joita tänä päivänä ehkä kutsuttaisiin sukupuolivähemmistöihin kuuluviksi, me kutsuimme heitä vain nimellä emmekä ihmetelleet heidän vaatetustaan tai olemustaan. Romanimiehiä näkyi harvemmin diskoilemassa, mutta sitäkin enemmän siellä missä tanssittiin tangoa ja muita perinteisiä tansseja.

Joskus paikalle eksyi muutamia perinteisesti pukeutuneita romanimiehiä ja -naisia. Heidän kanssaan vältimme suoraa katsekontaktia. Tiesimme kaikki, että romanina homoravintolassa käyminen oli vastoin romaniyhteisön sääntöjä. Siksi perinteisesti pukeutuvat koettiin jollain lailla ’väärässä paikassa oleviksi’ ja suhtauduimme heihin epäluuloisesti. 

Juhliminen oli vauhdikasta 1980–90-luvuilla, ravintoloita oli useita. 1990-luvulla oli vähän aikaa kerran kuussa naisten bileet ’Many Faces’ -nimellä Snellmaninkadulla Helsingissä. Naisille oli toki muitakin bilepaikkoja, mutta Snellmaninkadun paikkaa piti romaninainen. Olin siellä aina välillä töissä, ovella ja narikassa. Romaninaisia näkyi siellä harvoin. Moni meistä tuon ajan romaninaisista kuitenkin solmi ensimmäiset pidemmät naissuhteensa jo tuolloin, minä myös. 

1980–90 luvuilla harrastettiin myös paljon liikuntaa ja yhdessä tekemistä. Olin mukana pelaamassa sekajoukkueessa lentopalloa Kaisaniemessä ja sittemmin aloin pelata vuonna 1997 perustetun H.O.T. ry:n naisporukoiden kanssa mm. lentopalloa, jalkapalloa ja sählyä. Olin myös Mummolaakso ry (Gummedalen rf) perustajakokouksessa Helsingissä Vapautuspäivillä 1994, vaikka koin silloin itseni liian nuoreksi sen toimintaan. Vapautuspäivillä kävin ahkerasti, katosin joskus pariksi päiväksi niihin pyörteisiin. 

Sain kuitenkin aina olla varuillani, etteivät romanit näe missä porukoissa kuljen ja kerro siitä eteenpäin muille romaneille. Olin kai jollain lailla kuitenkin aktivisti, pienesti ja piilossa. Muita romanitaustaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä olen nähnyt todella vähän yhteisissä toiminnoissa. 

Romanilippu ei vielä liehu suomalaisessa Pride-kulkueessa. Suomessa asiat muuttuvat hitaasti, tässä suhteessa Eurooppa on edellämme. Useassa Euroopan maassa on jo romanien perustamia yhdistyksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. He osallistuvat myös kaupunkiensa Pride-viikkoihin. Euroopan neuvosto järjesti hlbtiq-romaneille konferenssin Strasbourgissa kesäkuussa 2017. Samassa paikassa pidettiin marraskuussa 2021 myös kahdeksas kansainvälinen romaninaisten konferenssi, jossa yksi työpajoista oli ensimmäisen kerran suunnattu lbtiq-romaneille. Kirjoitamme uutta historiaa koko ajan.

Romani-identiteetti

Romani-identiteetistä puhumme paljon ja hartaasti. Kenellä se on ja kenellä ei ja mistä se muodostuu? Kuka tai ketkä sen määrittelevät? Käytännössä myös romanit elävät niin voimakkaasti yhteiskunnan muutosten pyörteissä ja kehityksen keskellä, että yhden ainoan, selkeästi määritellyn ja yleisesti hyväksytyn romani-identiteetin löytäminen tuskin on mahdollista – eikä ehkä edes tarkoituksenmukaistakaan. Silloin kun on kyse kaksoisidentiteetistä, raja romani- ja seksuaali-identiteettien välillä pakostakin sekoittuu ja aiheuttaa joskus myös hämmennystä ja vaikeuksia. 

Romani-identiteettiin liitetään usein pukeutuminen ja perinteinen romanielämä. Samalla kuitenkin unohdetaan, että aika on monin tavoin erilainen kuin silloin, kun omat vanhempamme olivat nuoria. Ei ole enää vain yhtä perinteistä tapaa elää romanielämää. Romanien oma elinkeinorakenne on muuttunut täysin, eikä vanhoilla ammateilla enää elä. Romanit ovat olleet paikoilleen asettuneina jo yli viisi vuosikymmentä, mikä on helpottanut niin opiskelemista kuin työskentelyäkin. Ei myöskään pidä unohtaa valtiovallan toimenpiteitä, kuten lainsäädäntöä, jolla turvataan romanien asemaa Suomessa. Romani-identiteetti on tänä päivänä moninaisempi käsite kuin se oli vielä omassa nuoruudessani. Vaatetus ei myöskään enää määritä yhtä voimakkaasti romaniutta kuin aiemmin. 

En ole kuitenkaan koskaan kuullut romanien keskustelevan seksuaali-identiteetistä tai siitä, ovatko heidän lapsensa tai nuorensa jotakin muuta kuin heteroita. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä on jokaisessa romanisuvussa ja heidän hyväksyminen on perhekohtaista – ei ole yhtä yhteistä tapaa miten romaniyhteisössä suhtauduttaisiin hlbtiq-ryhmään kuuluviin romaneihin. 

Häveliäisyyteen liittyvät tavat ovat romanikulttuurissa tärkeitä ja ne määrittävät eri sukupuolten ja eri ikäisten kanssakäymistä. Häveliäisyystapoihin kuuluvat seurusteluun, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat, sekä raskaus ja synnytys. Seksi on aiheena tabu. Sukupuoli ja seksuaalisuus kuitenkin määrittävät käyttäytymistä romaniyhteisön arjessa jo varhaisessa vaiheessa. Lapsi kasvatetaan selkeästi tytöksi tai pojaksi, seurustelu vastakkaisen sukupuolen kanssa täytyy pitää salassa, eikä seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ole sopiva puhua vanhempien kanssa. Vieläkin nuoret haluavat muuttaa hyvin aikaisin pois lapsuuden kodistaan ja hankkia oman asunnon, jotta voisivat olla vapaammin ja perustaa oman perheen.

Arvomaailma

“Romani-identiteetin pohjana ovat arvot ja etiikka, joihin kuuluvat yhteisöllisyys, vastuu, veljeys, kunnioitus, usko Jumalaan, hyvään ja pahaan sekä romanikielen säilyttäminen”, kirjoittaa Mikko Heikinheimo kirjassaan Romanit (2015). Puhuessamme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja siitä miten heihin suhtaudutaan romaniyhteisössä on meidän pysähdyttävä kohtaan “usko Jumalaan”.

“Romanit ovat aina uskoneet Jumalaan”, sanotaan. Tätä selitetään sillä, että romanit eivät olisi selvinneet vaikeasta ja kivisestä taipaleestaan eivätkä historiassa tapahtuneista vääryyksistä, ellei heillä olisi ollut tukenaan uskoa antamassa toivoa paremmasta huomisesta.  

Iso osa romaneista käy aktiivisesti helluntaiseurakunnissa ja vapaakirkon tapahtumissa ja he ovat niissä myös monissa vapaaehtoistehtävissä. Siellä käy myös romaneita, jotka kuuluvat seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin, sillä he ovat kasvaneet perheissä, joissa uskonasiat ovat kuuluneet jokapäiväiseen elämään. Romaneille hengellisyys ei ole piiloteltava asia, vaan jotain, joka jaetaan ja koetaan yhdessä. 

Monet romanit ovat sitä mieltä, että Raamatun mukaan ei ole muita sukupuolia kuin mies ja nainen. He tuntevat erittäin hyvin sen mitä Raamatussa, Uudessa ja Vanhassa Testamentissa sanotaan homoseksuaalisuudesta ja he tulkitsevat sitä usein kollektiivisesti omien taitojensa ja tahtonsa mukaisesti. He uskovat vahvasti siihen, että hlbtiq-ihmiset ’paranevat’ rukouksella ja saavat näin sen ’synnin’ anteeksi, joka heidän tulkintansa mukaan liittyy homoseksuaalisuuteen. Homoseksuaalien eheyttäminen homoseksuaalisuudesta on monelle heistä sydämen asia. Samalla sille, joka eheyttämisen kohteeksi joutuu, se on ehkä kauheinta mitä hänelle voi tapahtua.

Historiassa on pitkään ollut näin, eikä muutos asenteissa tapahdu nopeasti, vaikka romaniväestössä on määrällisesti paljon henkilöitä, jotka kuuluvat hlbtiq-ryhmään. Vaikka yhteiskuntamme ja lainsäädäntömme on muuttunut ja avoimuus näissä asioissa on mediassakin arkipäiväistä, muutos ei ole samassa suhteessa helpottanut romaniyhteisössä vähemmistössä olevan ryhmän asemaa tai elämää.

Jossakin vaiheessa 1990-lukua muutamat romaniväestöön kuuluvat henkilöt alkoivat syrjiä minua naissuhteeni takia, ja tätä kesti kymmenisen vuotta. Olin ollut ihmisoikeuksien puolestapuhuja jo ennen sitä, mutta vasta tuolloin aloin tietoisesti puolustamaan ja tukemaan myös hlbtiq-ihmisten oikeuksia olla olemassa omana itsenään. Saman viestin vieminen romaniyhteisöön ja yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien merkityksen kirkastaminen sen arjessa on yksi missioistani. Toivon, että nuorempaan romanisukupolveen kuuluvat ovat rohkeampia ja avarakatseisempia myös hlbtiq-asioissa ja että he puolustaisivat myös näiden vähemmistöjen oikeuksia. 

Historia muuttuu vain muuttamalla asioita.

Kirjoittaja on romaninainen, joka on tehnyt työuransa vähemmistöasioissa niin järjestöissä kuin kunnallisella ja valtionhallinnon tasollakin sekä kotimaassa että Euroopassa. 

Tutkimuksia ja selvityksiä 

Aiheeseen liittyvää historian kirjoitusta ei Suomessa käytännössä vielä ole, mutta on joitakin tutkimuksia, joihin on osallistunut myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia romaneita – huolimatta siitä, että se on vastoin romaniyhteisön yleistä mielipidettä. Näin on saatu koottua seuraavia tiedonmurusia suomalaisen vähemmistön vähemmistön elämästä ja arjesta:  

FRA (2020) A long way to go for LGBTI equality. EU-LGBTI II. European Union Agency for Fundamental Rights. 

Fremlova, Lucie (2022) Queer Roma. London: Routledge. 

Kohti sateenkaariystävällisempää Suomea. Tilannearvio seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa 2021. Oikeusministeriön julkaisuja 2021:26. Helsinki: Oikeusministeriö. 

Lepola, Outi (2018) Koko ajan jännittyneenä. Moniperusteinen syrjintä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kokemana. Oikeusministeriön julkaisu 2018:51. Helsinki: Oikeusministeriö.