Rikollisesta kansalaiseksi, kansalaisesta kuluttajaksi? Sateenkaarilehtiä Työväenliikkeen kirjastossa

Työväenliikkeen kirjasto Sörnäisten rantatie 25 A 1, Helsinki, Suomi

Työväenliikkeen kirjasto on saanut lahjoituksena Seta ry:n lehtikokoelman, jossa on laajasti suomalaisia sekä kansainvälisiä HLBT-lehtiä. Ympäri kirjastoa leviävään vitriininäyttelyyn on poimittu neljän julkaisijan lehtiä aikajänteellä 1969–2013. Vuosina 1969–1986 ilmestynyt, Psyke ry:n kustantama ”96” oli tienraivaaja ja ensimmäinen pitkäikäinen HLBT-lehti Suomessa. Vuonna 1975 perustettiin puolestaan Seksuaalinen Tasavertaisuus (Seta) ry:n lehti SETA, joka ilmestyi (vuodesta 1995 lähtien… Lue lisää »Rikollisesta kansalaiseksi, kansalaisesta kuluttajaksi? Sateenkaarilehtiä Työväenliikkeen kirjastossa

Magnus Enckell Tampereen taidemuseossa

Tampereen taidemuseo Puutarhakatu 34, Tampere, Suomi

Magnus Enckellin suurnäyttely ehti olla avoinna Ateneumissa vain runsaan kuukauden vuonna 2020 ennen kuin se jouduttiin pandemian vuoksi sulkemaan. Näyttelystä koottu hieman suppeampi versio avautuu Tampereen taidemuseossa 2.10.2021. Taidemaalari Magnus Enckell (1870–1925) tunnetaan erityisesti suomalaisen symbolismin edustajana. Suurnäyttely esittelee kultakauden merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan tuotannon kattavasti ja tuo hänet esiin kulttuurielämän monipuolisena vaikuttajana. Magnus Enckell liittyy… Lue lisää »Magnus Enckell Tampereen taidemuseossa

7€ - 12€

Spektri – Sukupuoli ja seksuaalisuus nykytaiteessa

WAM Turun kaupungin taidemuseo Itäinen Rantakatu 38, Turku, Varsinais-Suomi, Suomi

Näyttelyssä nähdään laaja kattaus nykytaidetta, joka kuvaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Museo ottaa näyttelyllä kantaa yhdenvertaisuuden puolesta ja tuo uusia ääniä aiheesta käytävään keskusteluun.  Näyttelyssä on teoksia kuudeltatoista taiteilijalta, ja mukana on valokuva- ja videotaidetta, installaatioita, veistoksia ja ryijyjä. Teoksissa käsitellään sukupuolta, identiteetin kehitystä ja syrjinnän kokemuksia, mutta myös vapautumista ja nautintoa sekä läheisyyttä ja… Lue lisää »Spektri – Sukupuoli ja seksuaalisuus nykytaiteessa

Vapaa pääsy

Pro Artibus: Naisten rakkaus

Galleria Elverket Kustaa Vaasankatu 11, Tammisaari, Suomi

Taiteilijat: Marie Hoeg, Ester Helenius, Tove Jansson, Emma Helle & Edith Hammar Naisten rakkaus 1800-luvulta tähän päivään Naisten rakkaus on Galleria Elverketin tulevan näyttelyn teema. Suomi on eräs harvoja maita, jossa sekä miesten että naisten homoseksuaalisuus oli laitonta ja sen rangaistavuus oli voimassa vuosien 1894–1971 välisenä aikana. Tämä näyttely juhlistaa homoseksuaalisuuden dekriminalisointia vuonna 1971, mutta… Lue lisää »Pro Artibus: Naisten rakkaus

Vapaa pääsy

Histories of Sexualities, Gender Diversity, and Queer in the Nordic and Baltic Region

This interdisciplinary conference brings together scholars working on the histories of sexualities, gender diversity and queer in the Nordic and Baltic countries. While open for the different forms of sexualities and gender diversity in the past, the conference also commemorates the fifty years that have passed since the decriminalization of homosexuality in Finland in 1971.… Lue lisää »Histories of Sexualities, Gender Diversity, and Queer in the Nordic and Baltic Region

Vapaa pääsy

Queera minnen

Helsingin messukeskus Messuaukio 1, Helsinki, Suomi

År 2021 har det gått 50 år sedan homosexuella handlingar ströks ur strafflagen och 40 år sedan homosexualitet upphörde vara en sjukdom i Finland. Rita Paqvalén har gått på upptäcktsfärd i arkiven och hittat brev och dagböcker om normbrytande begär och handlingar. Moderator: Catariina Salo Tillgänglighet: Mässcentret är tillgängligt, assisterande hundar är välkomna och personliga… Lue lisää »Queera minnen

12€ - 18€

Arkkitehti Wivi Lönnin ura ja elämä – keskustelu (Helsingin kirjamessut)

Helsingin messukeskus Messuaukio 1, Helsinki, Suomi

Wivi Lönn (1872–1966) oli Suomen ensimmäinen itsenäisesti toiminut naisarkkitehti ja lasikattojen murtaja. Markkasen ja Virtasen elämäkerta Wivi ja Hanna sekä Pirkko Soinisen romaani Valosta rakentuvat huoneet valottavat monipuolisesti ja lämmöllä Lönnin uraa ja kumppanuutta kauppaneuvos Hanna Parviaisen kanssa. Keskustelijoina Kristiina Markkanen (Kristiina Markkanen & Leena Virtanen: Wivi ja Hanna – Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet,… Lue lisää »Arkkitehti Wivi Lönnin ura ja elämä – keskustelu (Helsingin kirjamessut)

12€ - 18€

Helsingfors Bokmässa: Christer Kihlman – En queer ikon?

Helsingin messukeskus Messuaukio 1, Helsinki, Suomi

I år har det gått 50 år sedan avkriminaliseringen av homosexuella handlingar och sedan Christer Kihlmans bok Människan som skalv gavs ut. Vilken betydelse har Kihlmans författarskap och litteraturen spelat i den queera historien? Författaren Rita Paqvalén samtalar med forskaren Mikko Carlson och författaren Kai Korkea-aho. Tillgänglighet: Mässcentret är tillgängligt, assisterande hundar är välkomna och… Lue lisää »Helsingfors Bokmässa: Christer Kihlman – En queer ikon?

12€ - 18€

Helsinkiä Queeristi -opastus

Helsingin kaupunginmuseo Aleksanterinkatu 16, Helsinki

Tutustu Helsingin kaupunginmuseon Valitut Palat -näyttelyyn sateenkaarihistorian näkökulmasta! Haluatko tietää mitä Mäntymäellä tapahtui 1960-luvulla kevätiltaisin? Tai mikä oli kaupungin paras seksuaalivähemmistöjen iskuravintola? Tule mukaan opastetuille kierroksille menneisyyden Helsingin kaduille ja koteihin, baareihin, puistoihin ja pusikkoihin queer -näkökulmalla. Opastuksella tutut paikat ja luutuneet käsitykset saavat uusia merkityksiä.

Vapaa pääsy

Puheenvuoroja sateenkaarihistoriasta

Turun yliopisto, Publicum Assistentinkatu 1, Turku

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden historia esillä Turun yliopistossa Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden teemat nousevat yhä useammin esiin tutkimuksessa ja opinnäytteissä. Puheenvuoroja sateenkaarihistoriasta -tilaisuudessa Turun yliopiston opiskelijat ja henkilökunta esittelevät minialustuksissa tuoreita tutkimustuloksiaan ja käynnissä olevia hankkeita. Tilaisuudessa kuullaan muun muassa 1700-luvun miesten välisestä rakkaudesta, 1970-luvun homojulkkiksesta, japanilaisesta tyttöromantiikasta ja dragin uusrenessanssista (ks. tarkemmin ohjelma). Puheenvuoroja… Lue lisää »Puheenvuoroja sateenkaarihistoriasta

Vapaa pääsy

Queera minnen

Helsingfors Arbis Dagmarsgatan 3, Helsingfors

För femtio år sedan avkriminaliserades homosexualitet i Finland. Forskaren och verksamhetsledaren Rita Paqvalen lyfter i sin nya bok Queera minnen fram samkönade relationer längre tillbaka i tiden, då det fanns risker med att öppet visa sin sexuella läggning. Hon samtalar med skådepelaren Riko Eklundh. 3.11, onsdag kl. 18.05–19.35 Dagmarsgatan 3 i rum 23 och online på… Lue lisää »Queera minnen

Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

Tampereen taidemuseo Puutarhakatu 34, Tampere, Suomi

Draamalllinen ja osallistava kierros queer-näkökulmaa korostaen Tampereen taidemuseon osallistavalla kierroksella tulkitaan Magnus Enckellin teoksia queer-näkökulmasta. Oppaana teatteri-ilmaisun ohjaaja YAMK Jarmo Skön. Kierrokset on suunnattu aikuisille ja ne pidetään museon aukiolon ulkopuolella. Kierroksen hinta on 12 euroa, eikä sitä voi maksaa museokortilla. Kierrosajat: pe 5.11. klo 18 su 14.11. klo 18 to 18.11. klo 17 la… Lue lisää »Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

12€

Queer-opastus

Taidekoti Kirpilä Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs, Helsinki, Suomi

Taidekodin opas, FM Karoliina Arola johdattelee tarkastelemaan kokoelmaa sateenkaarevin tulkinnoin, heteronormatiivisen näkökulman unohtaen. Opastukselle on 30 paikkaa, ja se on maksuton. Ennakkoilmoittautumiset viimeistään to 4.11. klo 16 sähköpostitse: pia.hyttinen@skr.fi Lämpimästi tervetuloa! Kuva: Juhani Kirpilä 90 vuotta -näyttelyä Arkiolohuoneessa / Riitta Supperi Taidekoti Kirpilän esteettömyys ja saavutettavuus Taidekoti Kirpilä ei ole esteetön tila. Sijaitsemme kerrostalon ylimmässä,… Lue lisää »Queer-opastus

Vapaa pääsy

Amos Rex: Hiljainen opastus

Amos Rex Mannerheimintie 22-24, Helsinki, Suomi

Amos Rexissä on esillä video- ja installaatiotaiteilija Bill Violan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa 22.9.2021–27.2.2022. Hiljaisella opastuksella pääset museoon ennen aukioloa hiljentymään ja syventymään Violan taiteeseen rauhassa – ilman puhelimia, puheensorinaa tai muuta hälinää ympärilläsi. Anna teosten elementtien ja liikkeen ohjata hengitystäsi ja maadoittaa sinut hetkeen. Missä sinä alat ja päätyt? Marraskuun hiljaiset opastukset ovat ensisijaisesti HLBTIQ+… Lue lisää »Amos Rex: Hiljainen opastus

5€

“Minussa on tämä läike, toinen tahdittaja kuin sydämeni.” Mirkka Rekolan syntymästä 90 vuotta.

Porin pääkirjasto Gallen-Kallelankatu 12, Pori, Suomi

Jarkko Oraharju: Alkupuheenvuoro ja Mirkka Rekolan runojen lausuntaa. Jonimatti Joutsijärvi: Esitelmä Mirkka Rekolan elämästä ja kokoelmien ulkopuolisista runoista Lauri Seutu: Lauluja Mirkka Rekolan ja Helvi Juvosen runoihin Katja Seutu: Huomioita merestä Mirkka Rekolan runoissa ja loppupuheenvuoro   Porin pääkirjaston esteettömyystiedot: https://www.pori.fi/kirjasto/asiakkaana-kirjastossa/esteettomyys-ja-saavutettavuus

Vapaa pääsy

Fackboksförfattare Rita Paqvalén och konstvetare Juha-Heikki Tihinen diskuterar Ekenäs queera historia

Galleria Elverket Kustaa Vaasankatu 11, Tammisaari, Suomi

Diskussion om boken Queera minnen, Ekenäs regnbågshistoria och Marie Høegs normbrytande fotografier. Programmet är en del av utställningen Kvinnor och kärlek och litteraturfestivalen Bokkalaset 2021. Författaren Rita Paqvalén diskuterar med konsthistorikern Juha-Heikki Tihinen om sin nyutkomna bok Queera minnen. En av personerna som figurerar i Paqvaléns bok är den norska fotografen Marie Høeg (1866–1949) som startade den första… Lue lisää »Fackboksförfattare Rita Paqvalén och konstvetare Juha-Heikki Tihinen diskuterar Ekenäs queera historia

Vapaa pääsy

Ravintolat queer-kulttuurin näyttämöinä -opastus

Hotelli- ja ravintolamuseo Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G 60, Helsinki, Suomi

Sateenkaarihistoriakuukauden kunniaksi Hotelli- ja ravintolamuseo järjestää uuteen Makuasioita-näyttelyyn sovitetun Ravintolat queer-kulttuurin näyttämöinä -opastuksen lauantaina 13.11. klo 16. Yleisöopastuksella syvennytään ravintolakulttuurin historiaan queer-näkökulmasta. Mitkä olivat ensimmäisiä homojen kohtauspaikkoja? Millaisena suomalainen ravintolakenttä näyttäytyy heteronormatiivisuuden ulkopuolelta tarkastellen? Miten queer-yhteisö näkyy tänä päivänä yöelämässä? Opastus kestää n. 45 minuuttia. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita. Liput ovat nyt saatavilla Holvi- verkkokaupassa. Museon… Lue lisää »Ravintolat queer-kulttuurin näyttämöinä -opastus

Kriittinen yleisöopastus Poliittisen valokuvan festivaalilla

Valokuvataiteen museo (Kaapelitehdas) Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki, Suomi

Valokuvataiteen museo tarjoaa marraskuussa 2021 yleisölle avoimia Kriittisiä näyttelyopastuksia PVF 2021: Linnun katse -näyttelyyn osana Sateenkaarihistoriakuukauden ohjelmaa. Lämpimästi tervetuloa! Ajankohta: su 14.11 klo 13-14.30 su 21.11 klo 13-14.30 Kieli:  suomi Hinta:  museon sisäänpääsymaksu Teemaopastus on keskusteleva ja osallistava, ja sen aikana harjoittelemme katsomaan ja kysymään muun muassa sukupuolta, toimijuutta sekä identiteettiä. Millä tavalla sinä katsot?… Lue lisää »Kriittinen yleisöopastus Poliittisen valokuvan festivaalilla

Vapaa pääsy - 10€

Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

Tampereen taidemuseo Puutarhakatu 34, Tampere, Suomi

Draamalllinen ja osallistava kierros queer-näkökulmaa korostaen Tampereen taidemuseon osallistavalla kierroksella tulkitaan Magnus Enckellin teoksia queer-näkökulmasta. Oppaana teatteri-ilmaisun ohjaaja YAMK Jarmo Skön. Kierrokset on suunnattu aikuisille ja ne pidetään museon aukiolon ulkopuolella. Kierroksen hinta on 12 euroa, eikä sitä voi maksaa museokortilla. Kierrosajat: pe 5.11. klo 18 su 14.11. klo 18 to 18.11. klo 17 la… Lue lisää »Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

12€

Helsinkiä Queeristi -opastus

Helsingin kaupunginmuseo Aleksanterinkatu 16, Helsinki

Tutustu Helsingin kaupunginmuseon Valitut Palat -näyttelyyn sateenkaarihistorian näkökulmasta! Haluatko tietää mitä Mäntymäellä tapahtui 1960-luvulla kevätiltaisin? Tai mikä oli kaupungin paras seksuaalivähemmistöjen iskuravintola? Tule mukaan opastetuille kierroksille menneisyyden Helsingin kaduille ja koteihin, baareihin, puistoihin ja pusikkoihin queer-näkökulmalla. Opastuksella tutut paikat ja luutuneet käsitykset saavat uusia merkityksiä.

Vapaa pääsy

Rakastavat ritarit – sateenkaariliitot keskiajalla podcast

Vapriikin Museojuttu-podcastin marraskuun jaksossa juhlitaan sateenkaarihistoriaa. Samansukupuolisten liitoilla on paljo pidempi menneisyys kuin monesti muistetaan. FT Tom Linkinen on tutkinut aihetta. FT Jenni Lares haastattelee. Kuuntele podcast tästä

Vapaa pääsy

Joulunäytelmä

Työväenmuseo Werstas Väinö Linnan aukio 8, Tampere

"Maailma on liian vaarallinen ilman että tunteitakin pitää rajoittaa.” Vuonna 1980 Taina palaa jouluksi kotiin perheensä luo. Yliopisto-opinnot ovat alkaneet avartaa hänen maailmankuvaansa ja parantaa itsetuntemusta. Uusi näkemys itsestä ja ympäristöstä törmää pitkien perinteiden ja joulurauhan ahtaisiin kehikkoihin. Miten Taina voi olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi osana perhejuhlaa? Millaista on kasvaa, aikuistua ja itsenäistyä… Lue lisää »Joulunäytelmä

Vapaa pääsy

Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

Tampereen taidemuseo Puutarhakatu 34, Tampere, Suomi

Draamalllinen ja osallistava kierros queer-näkökulmaa korostaen Tampereen taidemuseon osallistavalla kierroksella tulkitaan Magnus Enckellin teoksia queer-näkökulmasta. Oppaana teatteri-ilmaisun ohjaaja YAMK Jarmo Skön. Kierrokset on suunnattu aikuisille ja ne pidetään museon aukiolon ulkopuolella. Kierroksen hinta on 12 euroa, eikä sitä voi maksaa museokortilla. Kierrosajat: pe 5.11. klo 18 su 14.11. klo 18 to 18.11. klo 17 la… Lue lisää »Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

12€

Rebel Dykes – Suomen ensi-ilta

Cinema Niagara Kehräsaari B-talo, Tampere

Tampereen elokuvajuhlat ja Sateenkaarihistorian ystävät järjestävät yhteistyössä elokuvanäytöksen Arthouse Cinema Niagarassa 18. marraskuuta. Valkokankaalla nähdään Suomen ensi-illassa dokumenttielokuva Rebel Dykes, joka kertoo 1980-luvun Lontoon radikaalista lesboskenestä. Dokumenttielokuva keskittyy yhteisöön, joka eli punkin jälkeisellä aikakaudella: ihmiset elivät varjoissa mutta onnistuivat tekemään taidetta, musiikkia, aktivismia ja taistelivat itselleen tilaa olla oma itsensä. Elokuvassa nähdään arkistopätkiä muun muassa… Lue lisää »Rebel Dykes – Suomen ensi-ilta

8€

Lauri Nautelan kertomusta etsimässä

Nautelankosken museo Nautelankoskentie 40, Lieto As., Suomi

Mitä vanha esine, lehtileike, muistikirja, taideteos, valokuva, kartta voi kertoa? Mikä on yksittäisen esineen tai kokoelman todistusvoima? Missä tässä aineistossa on henkilön kertomus? Millainen kertomus se on? Näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen kertoo Lauri Nautelan elämäntarinaan pohjautuvan näytelmän taustatutkimuksesta ja käsikirjoituksen työprosessista. Lauri Nautela oli yksi niistä noin tuhannesta miehestä, jotka saivat vanhan seksuaalirikoslain aikana tuomion haureudesta… Lue lisää »Lauri Nautelan kertomusta etsimässä

Vapaa pääsy

“Taivaanrannatonta.” Runoilija Mirkka Rekolan syntymästä 90 vuotta.

Pasilan kirjasto Kellosilta 9, Helsinki, Suomi

​Mirkka Rekolan runoista puhumassa tutkija Virve Peteri, tutkija Jarkko Oraharju ja kirjailija Jouni Teittinen. Muusikko Aava Uusikuu yhtyeineen esittää Mirkka Rekolan runoihin sävellettyä musiikkia. Tapahtumaan on vapaa pääsy.   Pasilan kirjaston esteettömyystiedot: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Esteettomyys

Vapaa pääsy

TDOR 2021: Transgender Day of Remembrance -muistotilaisuus

Kansalaistori Kansalaistori, Helsinki, Suomi

Transgender Day of Remembrance (TDOR) muistotilaisuus tänä vuonna murhattujen transihmisten muistolle. Tilaisuudessa luetaan tänä vuonna maailmassa murhattujen transihmisten nimet ja sytytetään heidän muistoksi kynttilöitä. Tänä vuonna tilaisuus pidetään Helsingissä Kansalaistorilla. Esteettömyys: Tila on esteetön, mutta matkalla saattaa olla esteitä riippuen suunnasta, josta sinne saavutaan.

Vapaa pääsy

Kriittinen yleisöopastus Poliittisen valokuvan festivaalilla

Valokuvataiteen museo (Kaapelitehdas) Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki, Suomi

Valokuvataiteen museo tarjoaa marraskuussa 2021 yleisölle avoimia Kriittisiä näyttelyopastuksia PVF 2021: Linnun katse -näyttelyyn osana Sateenkaarihistoriakuukauden ohjelmaa. Lämpimästi tervetuloa! Ajankohta: su 14.11 klo 13-14.30 su 21.11 klo 13-14.30 Kieli:  suomi Hinta:  museon sisäänpääsymaksu Teemaopastus on keskusteleva ja osallistava, ja sen aikana harjoittelemme katsomaan ja kysymään muun muassa sukupuolta, toimijuutta sekä identiteettiä. Millä tavalla sinä katsot?… Lue lisää »Kriittinen yleisöopastus Poliittisen valokuvan festivaalilla

Vapaa pääsy - 10€

Sateenkaarimediat Suomessa -keskustelutilaisuus

Glo hotel Art Helsinki

Osana sateenkaarihistoriakuukautta Seta ja Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry järjestävät keskustelutilaisuuden sateenkaarimedioille niiden merkityksestä sateenkaari-ihmisille sekä sateenkaarevasta journalismista. Tilaisuuden tarkoituksena on paitsi lisätä dialogia sateenkaarimedioiden välillä, myös mahdollistaa verkostoitumista eri toimijoiden kesken ja tarjota näkökulmia valtamedialle sateenkaariteemojen käsittelyyn. Keskustelemassa Kehrääjä-mediasta Lyyra Virtanen, Ranneliike.netin Sami Mollgren, Pilke-lehden Kaamos Metsikkö sekä Suomen QX:n Sami Montell. Pyöreän pöydän keskustelu järjestetään maanantaina 22.11. klo… Lue lisää »Sateenkaarimediat Suomessa -keskustelutilaisuus

Helsinkiä Queeristi -opastus

Helsingin kaupunginmuseo Aleksanterinkatu 16, Helsinki

Tutustu Helsingin kaupunginmuseon Valitut Palat -näyttelyyn sateenkaarihistorian näkökulmasta! Haluatko tietää mitä Mäntymäellä tapahtui 1960-luvulla kevätiltaisin? Tai mikä oli kaupungin paras seksuaalivähemmistöjen iskuravintola? Tule mukaan opastetuille kierroksille menneisyyden Helsingin kaduille ja koteihin, baareihin, puistoihin ja pusikkoihin queer-näkökulmalla. Opastuksella tutut paikat ja luutuneet käsitykset saavat uusia merkityksiä.

Vapaa pääsy

Teollisuuskaupungin “sellaiset” miehet ja naiset

Työväenmuseo Werstas Väinö Linnan aukio 8, Tampere

Tehdaskaupungin ilot ja surut -luentosarjan viimeisellä luennolla YTT, dosentti Tuula Juvonen luennoi otsikolla "Tehdaskaupungin 'sellaiset' miehet ja naiset" sateenkaarihistoriallisesta näkökulmasta teollisuushistoriaan. Ennen luentoa klo 16 on mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Teollisuusmuseoon. Luento alkaa klo 17. Luennolla noudatetaan voimassa olevia koronarajoituksia. Yleisömäärää rajoitetaan tarvittaessa.

Vapaa pääsy

Amos Rex: Hiljainen opastus

Amos Rex Mannerheimintie 22-24, Helsinki, Suomi

Amos Rexissä on esillä video- ja installaatiotaiteilija Bill Violan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa 22.9.2021–27.2.2022. Hiljaisella opastuksella pääset museoon ennen aukioloa hiljentymään ja syventymään Violan taiteeseen rauhassa – ilman puhelimia, puheensorinaa tai muuta hälinää ympärilläsi. Anna teosten elementtien ja liikkeen ohjata hengitystäsi ja maadoittaa sinut hetkeen. Missä sinä alat ja päätyt? Marraskuun hiljaiset opastukset ovat ensisijaisesti HLBTIQ+… Lue lisää »Amos Rex: Hiljainen opastus

5€

Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

Tampereen taidemuseo Puutarhakatu 34, Tampere, Suomi

Draamalllinen ja osallistava kierros queer-näkökulmaa korostaen Tampereen taidemuseon osallistavalla kierroksella tulkitaan Magnus Enckellin teoksia queer-näkökulmasta. Oppaana teatteri-ilmaisun ohjaaja YAMK Jarmo Skön. Kierrokset on suunnattu aikuisille ja ne pidetään museon aukiolon ulkopuolella. Kierroksen hinta on 12 euroa, eikä sitä voi maksaa museokortilla. Kierrosajat: pe 5.11. klo 18 su 14.11. klo 18 to 18.11. klo 17 la… Lue lisää »Sateenkaaren värit Magnuksen teoksissa

12€

Sateenkaarihistorian ystävät Kuva-arkistopäivillä – Asiasanoituksen haasteita: queer-historia, vähemmistöt ja intersektionaalisuus

Kansallismuseon auditorio Mannerheimintie 34, Helsinki, Suomi

Paneelikeskustelu Marginalisoitujen aiheiden tunnistaminen ja asiasanoittaminen osaksi kulttuuriperinnön arkistoja on haastava tehtävä muistiorganisaatioille – luetteloinnin ja asiasanoituksen epäonnistuminen voi tehdä muistiorganisaatiosta unohdusorganisaation tai pahimmillaan ylläpitää ja institutionalisoida vähemmistöihin kohdistuvia haitallisia stereotypioita. Mikä on asiasanoituksen rooli kulttuuriperinnön säilyttämisessä ja virallistamisessa? Mitä haasteita marginalisoitujen aiheiden asiasanoitukseen liittyy? Miten vähemmistöihin liittyvää asiasanastoa on kehitetty muualla maailmassa? Onko mahdollista… Lue lisää »Sateenkaarihistorian ystävät Kuva-arkistopäivillä – Asiasanoituksen haasteita: queer-historia, vähemmistöt ja intersektionaalisuus

Helsinki Gay Walk – kävelykierros kaupungin homohistoriaan

Vanha Ylioppilastalo Mannerheimintie 3, Helsinki, Suomi

"Tämä noin kahden tunnin opastettu kävelykierros vie kaupungin ja kehittyvän yhteiskunnan historiaan seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta, Miten ja missä Helsingissä on vietetty aikaa ja tavattu samankaltaisia 1970- ja 80-luvuilla aikoina, joilloin homoseksuaalisuus oli vielä sairausluokituksessa ja myös rikoslaissa? Entä miten esimerkiksi sota-aika on vaikuttanut yhteiskunnan suhtautumiseen? Kansainvälisen AIDS päivänkin teema nousee eteen kierroksen aikana." Tapaaminen Vanhan ylioppilastalon… Lue lisää »Helsinki Gay Walk – kävelykierros kaupungin homohistoriaan

17,50€